Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Sidor ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
Torpan tyttö: Voi äiti, yöhön
pimeään mä etsin kaatuneista, Vaan
kasvojansa armaita ei ollut kellään heistä.
Viekkaassa Iässä maailmass’ en viihdy
kauempaa. Kuulleissa kosk’ ei ollut
hiin, mä toivon kuolemaa.
Esi-rqyti lanlicc.
Loppu.
Kultakala-prinssi ja
kalas-taja-tyttö.
Satu.
Ii kerran nuori kuninkaanpoika, joka
oli kaunis ja uljas, ja sydän oli
hänellä hyvä. Jokainen iloitsi häntä
nähdessään; niinpä eräs komea
vedenlialtija-tarkiu, joka oli likeisessä metsässä nähnyt
hänen, rakastui häneen eikä toivonut
mitään hartaimmin, kuin että pääsisi
prinssin puolisoksi. Usein, kun tuo uljas prinssi
ratsasti luetsästysretkillääu sidon kautta,
astui haltijatar hänen eteensä ja puhutteli
häntä ystävällisesti. Mutta prinssi ei
kerrassaan voinut kärsiä haltijoita: senvuoksi
käänti hän tällekin joka kerta selkänsä ja
ratsasti edemmäksi.
Koska haltijatar ei hyvällä voinut
prinssin suosiota voittaa, päätti hän koettaa
noitatampuillaan sitä anastaa. Kun prinssi
kerran oli lnetsästysret kili ään eksynyt,
houkutteli haltijatar hänet lumottuun
laaksoonsa ja kun hän siellä kylpi eräässä
yksinäisessä järvessä ja sukelsi veden alle,
muutti hän prinssin kultakalaksi ja vei
hänet valtakuntaansa Ahtolassa. Ja
haltijatar vannoi, että hän ei muuttaisi
prinssiä ihmiseksi, ennenkuin tämä ottaisi
hänet puolisokseen. — Muuten hän laittoi
prinssin elämän tuolla Ahtolassa niin
hauskaksi kuin taisi. Siellä oli kaikkea
samoin kuin kuninkaallisessa linnassakin:
linna ja puutarha ja ho vi palvelijat;
myöskin kultasuouiukset, joilla liän oli
vaatetettu, olivat kalliimpaa laatua, kuin mi-
kään muu metalli taikka jalokivi maan
päällä, sillä haltijatar oli siihen käyttänyt
vaikeimmat noitnkeinousa.
Mutta mitä auttoi tämä lumottua
prinssiä? Hän oli kuitenkin aina kala ja
mieluisammin olisi hän kuollut kuin ottanut
haltijattaren puolisokseen.
Välistä matkusti haltijatar tärkeissä
toimissa muihin valtakuntiin. Sellaisena
aikana uskalsi kerran Kultakala-prinssi
uiskennella veden pinnalle, vähän
liaibdut-taakseeu suruansa kevät-auringon
paisteessa. Siinä hiljaisena ja suruisena
uis-kennellessaau, huomasi hän harmaan
kurjen seisovan ruo’istossa rannassa ja
tarkasti häntä, tähystelevän.
„Tahtoisikohaii tuo minun nielaista",
ajotteli kala ja aikoi ensin kiireesti
sukeltaa päästäkseen kurkea pakoon. Sitte
hän sanoi: „ei, tuo tulee aivan sopivaan
aikaan, sillä minulle on kuolema
tervetullut!" Samassa ui hän kurjen luo ja
virkkoi: „no, syö minut!" — Tämäpä
katsoi häneen aivan ystävällisesti ja sanoi:
^Prinssi Kultakala, rohkeutta vaan!
rohkeutta! minä olen ystäväsi enkä
vihollinen. Vielä löytyy keino, joka voi sinua
pelastaa, mutta se 011 tuskallinen!" —
„Sano se minulle", huusi kala kiireesti,
sillä lähemmältä katsoessaan kurkea, sai
hän luottamusta siihen. Kurki vastasi:
„Huomaa siis: yksi ou tuleva, joka 011
sinulle mieleeu ja sinä olet häntä
rakastava. Hän 011 heittävä kiven sinun
päällesi. Kalana olet sinä kuoleva, vaan
prinssinä olet vielä elävä. Mutta kiiltasuomus,
kultasuomus ota mukaasi; siilien ou
lumottu suuri voima. Jos hait ijatar sen saa,
niin käy sinun pahasti. Hyvästi nyt,
hyvästi! Enempää en voi sanoa".
Tämän lausuttuaan kohotti kurki
siipensä leutoon ja katosi siniseen
avaruuteen. Kultakala-prinssi huomasi aivan
hyvin, että joku armelias hyvä henki asui
tuossa linnussa, ja uudet elinvoimat
virkosivat hänessä. Hän ajatteli kurjen
salaisia sanoja ja hartaalla mielellä hän ikävöi
pelastuksen päivää.
(Jatk.j
❖ 110
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
