- Project Runeberg -  Tilhi. Kuvalinnen sanomalehti lapsille ja nuorisolle / N:o 1-26. 1884 /
141

(1884-1886)
Table of Contents / Innehåll | << Previous | Next >>
  Project Runeberg | Catalog | Recent Changes | Donate | Comments? |   

Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Sidor ...

scanned image

<< prev. page << föreg. sida <<     >> nästa sida >> next page >>


Below is the raw OCR text from the above scanned image. Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan. Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!

This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.

141 <=>-

taau suurella huolella. kitki niistä pois
rikkaruohot, kävipä usein öilläkin uiitä
tarkastamassa. Silloin näki liän usein
kuutamoöinä kuinka vuoren impi pai
valioillensa kulki hänen vainioillaan, mutta
itinä kun hän läheni katosivat he; kerran
kumminkin puhutteli vuoreuimpi häntä vielä.

.Silloin oli jo syksy tulossa, nuo kauniit
siniset kukat olivat varisseet ja kasvit
olivat siemenissä: nyt opetti hän miehelle
ja tämän vaimolle, miten kasvia oli
käytettävä, kuinka sitä oli kehrättävä, ja
kiillottava, vieläpä kuinka kangas sitten oli
lumivalkeaksi valaistava. Ile seurnsivai
näitä neuvoja ja ennen pitkää oli
köyhyys ijäksi karkoitettu heidän mökistään;
he tulivat varakkaiksi ja kuuluisiksi, sillä
heiltä oppivat muutkin pellavia
viljelemään, täten taisivat, monet, köyhät,
ihmiset, ansaita ravintonsa ja ylöspitonsa,
joien miestä mainittiin koko seutunsa
hyväntekijänä. Hän eli hyvin vanhaksi,
näki lapsensa, lastenlapsensa ja niidenkin
lapsenlapset kasvavan, jn aina vaan
kukoisti tuo kukkanen, jonka hän oli
saanut vuoren immeltä ja jonka hän oli
huolellisesti istuttanut. Mutta vihdoin alkoi
hän jo luuteu väsymystä, silmänsä
kävivät Uinuneiksi ja eräänä aamuna, kun
hän katseli pellavaansa, näki hän kuinka
sen kukat varisivat ja kuinka varsi
lakastui. Pian sen jälkeen kuoli hän, mutta
hänen muistonsa eli vielä kauan hänen
jälkeensä ja iltasin kuu naiset istuivat
värttinänsä ja rukkinsa ääressä kerrottiin
„pitkiä tarinoita pellavan ensimmäisestä
viljelijästä."

Näin sanoen työnsi Liisa rukkinsa
syrjään, kuontalo oli loppuun kehrätty ja
Liisa meni valmistamaan meille
iltaruokaa, jonka syötyä menimme uukkumaan,
jolloin taas saimme kuulla jutun „ ukosta,
joka kaloja onki."

Haima sisareni.

Fjli polttavan kuuma iltapäivä Ellunsvik
** illä. Tuuli oli unohtanut puhaltaa,
pilviä ei nä kvuvt kirkkaalla taivttalltt, mutta
aurinko ne paahtoi itsepäisesti peltoja ja

niittyjä, puutarhoja, järviä ja rantoja.
Ei edes metsän siimeksessä ollut kyllin
viileä; pikku linnut tunsivat kurkkuansa
kuivavan ja hakivat turhaan
jälellejää-nyttä kastepisaraa; itikat ja kärpäset
surisivat niinkuin olisivat polttaneet, siipensä,
ja sammakot ojassa rupesivat pelkäämään
joutuvansa hengenvaaraan, kun vesi joka
hetki kuivui yhä enemmän ja enemmän.

Lapset tuolla ylhäällä herraskartanolla
kuljeksivat ympäri äärettömän unisina ja
laiskoina. Harald ja Birger koettivat
onkia, mutta kalat olivat puolisen jälkeen
levolla eivätkä huolineet onkituadoista.
Pikkutytöt Helmi ja Ellen olivat aikoneet
laittaa nukeille häät ylhäällä vuoren
harjulla, mutta siellä oli kuumempi kuin
saunassa, ja morsiuspari ei pitänyt saunasta.
He jättivät mieluummin häät
tuonnemmaksi. Isä ählci ja puhki seistessään
paitlauhihusillaaii katsomassa uuden
riihen rakennusta, ja äiti, niin, hänellä oli
tavallisuuden inukaaii vaikein: hänellä oli
hienompien vaatteiden silittämistä
pienessä, ahtaassa ja kuumassa kyökkikamarissu:
hänellä oli pikku veikko hoidettavana ja
ompelija Miina silmällä pidettävänä ja
tuhatta asiaa samalla kertaa
muistettavana ja toimitettavana.

Kaikki kävi niin hitaasti ja raskaasti
ja vastenmielisesti tänään. Oli ikäänkuin
öljy olisi kuivanut kaikista pienistä rattaista
kodin mekan ismossa ja ikäänkuin koko
kouehisto pysähtyisi yhtäkkiä. Yksi
ainoa pieni tuulen hengähdys, yksi ainoa
sadepisara, kuinka tervetulleita ne
olisivatkaan olleet, mutta turhaau!

Rannalla lehtimajassa oli vähän
parempi. Siellä istui kiltti Lotta-täti
stt-kanneulomuksensa ja tyhjennetyn
kahvi-kuppinsa kanssa, jn lapset vetäytyivät
tännepäin sekä viileyden vuoksi että
toiveessa satula kuulla sadun. Sillä
Lotta-tädillä oli suuri varasto satuja ja hauen
oli harvoin tapana lueltiiä lasten pyyntöä
tässä suhteessa. Satu jälleen herättäisi kaikki
puutuneet elonvoiniat, satu avaisi silmät
ja korvat, satu saattaisi luuhkeau tuulen
puhaltamapa ja näkymättömät kirkkaat
virkistävät sadepisarat huuhtomaan pois
pölyn ja laiskuuden. Siis: satu!

<< prev. page << föreg. sida <<     >> nästa sida >> next page >>


Project Runeberg, Tue Dec 12 03:34:02 2023 (aronsson) (download) << Previous Next >>
https://runeberg.org/tilhi/1884/0145.html

Valid HTML 4.0! All our files are DRM-free