- Project Runeberg -  Vid Kejserliga Alexanders universitetets sorgefest den 24 maj 1865, med anledning af dess höge kanslers hans kejserliga höghet thronföljaren, cesarevitsch och storfursten Nikolai Alexandrovitsch's dödliga frånfälle /
23

(1865) [MARC] Author: Zacharias Topelius
Table of Contents / Innehåll | << Previous | Next >>
  Project Runeberg | Like | Catalog | Recent Changes | Donate | Comments? |   

Full resolution (TIFF) - On this page / på denna sida - Surupuhe jonka 24 päivänä toukokuuta 1865 lausui Julius Krohn

scanned image

<< prev. page << föreg. sida <<     >> nästa sida >> next page >>


Below is the raw OCR text from the above scanned image. Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan. Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!

This page has been proofread at least once. (diff) (history)
Denna sida har korrekturlästs minst en gång. (skillnad) (historik)

Ilo ei ole maamme päällä pysyväinen asuja. Se onpi pääsky, vieras
kaukaisilta kesämailta, mi hetken visertelee virttään räystäällä ja sitten paremmille
ilmoillen pakenee jälleen. Se onpi tuike ylä-ilmain tähtitarhoista, mi välkähtävi
synkeässä syksy-yössä, vaan kohta jälleen peittyy pimeytehen.

Jos oisi nämät seinät mielellisnä, kielellisnä, kuin paljon tietäisivät nekin
kertoa kuink’ ihmis-onni on katoavainen, haihtuvainen. Kuin monta kertaa onpi
tässä riemun ääni raikkunut ja toivon säteet säihkynehet silmistä, kuin monta
kertaa myös on rinta tässä raskaasti huokaellut huolissaan ja silmät tulvailleet
katkeran kaipauksen vesistä.

Vaan kuink’ on tässä surtukin, kuin murehdittu, ei ole koskaan ollut suru
syvempi, ei koskaan murhe mustempi kuin se mi tänä haikeana hetkenä on
mielessämme.

Mi maast’ on tullut, maaksi sen on muuttuminen jälleen. Mi maailmahan
syntyi, kasvaa, varttuu, kukoistavi, ja sitten raukee, riutuu, kuolee. Näin
luonnon ikilaki säätää, ja ihmissydän, josko verta vuotain, tyytyy siihen.

Me kaipailemme, vaan emme kaipaele katkerasti, kun vanha tammi murtuu
murskana. Onhan se tehnyt tehtävänsä, ollut suojana suloisena päivän helteestä,
ja lintusille suonut asuinsijaa armasta.

Me kaipailemme, vaan emme kaipaele katkerasti, kun syksyn tullen kukat
kuihtuu, lehdet lakastuu ja paljahana seisoo pelto leikattu. Ovathan tehneet
tehtävänsä, ilahutelleet ihmismieltä hajullaan, kauneudellaan, ja ahdannehet aitat
hedelmillään, viljoillansa.

Me kaipailemme, vaan emme kaipaele katkerasti, kun maansa hyödyttänyt
vanhus nukkuu kuolemaan. Onhan se tehnyt tehtävänsä, kylvänyt siunausta
kansalaisilleen, ja kuin väsynyt työmies lepää hän nyt pitkän päivän vaivoista.

Vaan koska myrsky viherjöivän vesan katkaisee, kun halla herjaa viljan,
kyntömiehen toivot kadottain, kun Tuoni tempaa nuorukaisen kukoistukseltaan,
silloin ei sydän tuskissahan voikaan kohta tyytyä, silloin on karvas, katkerainen
kaipauksensa.

<< prev. page << föreg. sida <<     >> nästa sida >> next page >>


Project Runeberg, Sat Nov 21 04:13:29 2020 (aronsson) (diff) (history) (download) << Previous Next >>
http://runeberg.org/topalex/0023.html

Valid HTML 4.0! All our files are DRM-free