Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Perustavia kirjailijoita
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
M ? 77
ran työnsä ansiota nykyinen virsikirjamme, joka v. 1886
hyväksyttiin käytäntöön, epäilemättä pääasiassa onkin. Hänhän oli toisen
virsikirjakomitean miltei ainoa pätevä runoilija. — Mutta asuupa
Suoniossa iso annos huumoriakin, joka käy kyllä ilmi hänen
leikillisistä runonpätkistään. Sukkelimpia niistä on Laiskuuden ylistys ja
Lempi ja Lempo, mitkä sanat hän usein muulloinkin asettaa
vastakohdiksi:
Lempenä neitonen liehui, kaikki sydämet syttyi.
Miekkoinen, joka sen nai, Lemmon kekälen sai!
Suonion runokäännökset (Heinen Lorelei, Schillerin Sukeltaja
v:lta 1859 ja Louhikäärmeen tappaja, muutamat Petöfin runot)
todistavat verrattain helppoa kielen ja runomuodon vallintaa. Tämä
ominaisuus oli hänelle suureksi hyödyksi myös siinä työssä, jonka
hän suoritti Vänrikki Stoolin Tärinäin »suomennoskomitean»
ahkerana jäsenenä ja koko puuhan alkuunpanijana.1 Suonion ohella
ottivat tähän yhteistyöhön vv. 1867—77 osaa etupäässä Kaarlo
Slöör, B. F. Godenhjelm, A. Rahkonen ja A. Tuokko sekä osittain
myös V. Löfgren, P. Cajander, K. Suomalainen ja K. F. Eneberg
(orientalisti ja ruotsinkielisten runoelmain sepittäjä). Siten saatiin
v. 1877 Runebergin kansallinen merkkiteos 10-vuotisen työn jälkeen
verrattain sujuvassa runoasussa lopullisesti suomenkielistenkin
luTci-jain nautittavaksi. Tämän »komiteakäännöksen» pohjalla ovat
myöhemmätkin muodostelut (P. Cajanderin 1889 ja O. Mannisen 1909)
pääasiallisesti pysyneet.
Paraiten kuvastanevat Suonion runoilijaluonnetta hänen
suorasanaiset Kuun tarinansa. Kehys on tekijän oman tiedonannon
mukaan lainattu suurelta tanskalaiselta saturunoilijalta Andersenilta.
Mahdollisesti myös Topeliuksen »Hopearahan kertomuksia»
(Silfver-penningens berättelser, v:lta 1858) on vilahdellut tekijän mielessä.
Kertoelmain lukukin on oikeastaan sattumalta sama kuin
Topeliuksella. Aiheensa hän on ottanut milloin entisyydestä, milloin
nykyisyydestä, konsa kotimaan, konsa ulkomaailman oloista. Ja yhtä
herttaisesti kertoo ystävällinen kuu kaikkina 19 iltana (paitsi
neljäntenätoista) näkemiään ja kokemiaan näiltä eri tahoilta. Kaik-
1 Yksityisten runojen käännöskokeita oli kyllä jo ennemminkin tehty
(Ahlqvist, Avellan, Blomstedt y. m.).
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
