Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - IV osa — Paaluvarustus - 18. Tohtori jatkaa kertomusta: Ensimäisen päivän taisteluiden loppu
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
142
Mutta siitä huolimatta hän piti silmällä Tomin
kuolon-kamppailua, ja kun kaikki oli ohi, toi hän toisen lipun
ja levitti sen kunnioittavasti ruumiin päälle.
»Elkää surko», hän virkkoi junkkarin kättä
puristaen. »Hän on hyvässä satamassa; ei ole syytä surku
telia merimiestä, joka kaatuu täyttäessään
velvollisuutensa kapteeniaan ja isäntäänsä kohtaan. Se ehkä ei
ole aivan oikeaoppista, mutta niin se kuitenkin on.»
Sitten hän vei minut vähän syrjään.
»Tohtori Livesey», hän virkkoi, »kuinka monen
viikon kuluttua te ja junkkari odotatte avustajien tänne
saapuvan?»
Minä selitin hänelle, etteivät viikot, vaan kuukaudet
olleet kysymyksessä; että jos me emme saapuisi takaisin
elokuun lopussa, niin vasta silloin, ei ennemmin eikä
myöhemmin, Blandly lähettäisi retkikunnan meitä
etsimään. »Sen mukaan voitte itse ajan laskea», lisäsin.
»Kyllä kai, totta totisesti», hän vastasi
korvallis-taan raapien, »tiukalle ottaa, vaikka luonto meitä
anti-millään runsaasti siunaisikin*.
»Mitä tarkoitatte?» kysyin.
»Tarkoitan vain, että oli ikävä juttu, kun sen
toisen venheellisen menetimme», hän vastasi. »Ruutia ja
kuulia on meillä riittämään asti. Mutta ruoka-annokset
ovat niukat, hyvin niukat — niin niukat, tohtori, että
oli ehkä hyvä kun tuo suu ei ole lisänä syömässä.»
Näin sanoen hän viittasi lipulla peitettyyn vainajaan.
Samassa vonkui tykin kuula korkealta mökin katon
yli ja putosi kaukana meistä metsään.
»Ohoo!» kapteeni huudahti. »Ampukaa vain!
Vähät ovat ruuti varanne ennestäänkin, poikaseni.»
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>