Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Sidor ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
jatkamaan jouduin taasen tasaisten,
taajasti asuttujen viljelysseutujen
halki Hämeen keskiseutuja
kohden.
Omaperäisyyttä.
Herttaista yksinkertaisuutta tapaa
toki vielä Suomen sydänmailla.
Eikä Häme liene tältäkään kannalta
huonompi muita maakuntiamme.
Vanhan Birger Jaarlin
linnakaupungin lounaisella puolella
pieni Renko ainakin osoitti
omaavansa joissain edustajissaan
vielä tätä tapain turmeltumattomuutta.
Satuin siellä kyläkirjaston
kannatukseksi pidettävään
iltamaan, jota aatteen puolesta
aineellisesti tukea tahdoin. Olipa
ohjelmassa puhekin, kuten hyvissä
iltamissa hyvän tavan mukaan
aina on. Teksti tietystikin
oli aatteellinen sekä »suuren runoilijamme
» lausunnolla alkava ja
aijottu avartamaan läsnäolevain
näkökulmaa kirjaston kannalta.
Itse esitelmä ei kuitenkaan poikennut
ilmotettuun aiheeseen,
vaikka koskettelikin monia muita
asioita, joita en jaksanut varteen
ottaa, kun olin alkuperäiseen aatteeseen
paatuneesti piintynyt. Selville
sentään tulin, ettei esityksessä
ainakaan kirjastopitoisuutta
tuntunut eikä yleensä muitakaan
»aatteita». Mutta aatteethan eivät
olekaan oikeastaan toteutettavissa,
tuskin ajatuksissa ja puheissa
enemmän kuin töissäkään. Sen
siitä puheesta ainakin opin ja
senpä niistä »aatteellisista» puheista
usein oppineekin.
Vaan ponsi on kuitenkin vielä
jälellä. Aamulla matkalle lähdettyä
kysyin kyyditsi jäitä puhujan
persoonallisuutta, joka oli »itsetietoinen
» talonpoika. »Eikös se ollutkin
hyvä puhe?» kysyi kyytimieheni
sitte. »Olihan se!» myönnytin
empimättä. »Ja se piti sen
aivan omasta päästään!» huomautti
ihastellen selittäjäni tähän.
»Vai niin!» vastasin siihen ihmeissäni.
Uskallan tämän kertoa vain
siksi, kun tällä »omaperäisellä»
paikkakunnalla ei ole asiamiestä
eikä siis kukaan siellä tätä lue.
Vaan tokkopa näinkään viaton
väki pitkälle »omin päinsä» ajatteleisi,
jos sinne vaan asiamiehiä
saataisiin vieraita aatteita välittämään.
- Sellainen taitaisi tuntua
sentään vähän »pyhyyden
pilkkaamiselta?»
»Ei ole luettu ei laulettu,
leipä on syöty!»
Esteettömästi voin vielä haukuskella
Hattulaakin, koska sielläkään
ei ole tämän lehden lukijaa,
kun ei ole asiamiestä, jonka hankinnassa
hyppäsin hyvän hikisen
päivän pitkin ja poikki pitäjästä.
Mutta muhkeampia elinpaikkoja
ei muuten tapaa toisaallakaan,
niin ovat vainiot viljavia, asutus
ikivanhaa ja voimallista. Rakoilee
vilja, lakoilee heinä hyvillä
halmeillaan, joiden kasvukunto ei
ole eilispäiväistä perua. Vanajan
lihavat rantamat ovat kuin paratiisin
paikkoja aineellisen elämän
kannalta uhkean Hämeen mailla.
Mutta lueta täällä liioin ei eikä
lauleta sen tulin tietämään
vaikka vahva on leipä syötävänä
ja loppumaton. Miksikä eivät sitten
»lihavat laula»? Heikontaako
hyvinvointi henkistä joustavuutta?
Eikö leipä ole vaan elämän
pohja eikä sen päätös, eikö aineelliselle
kehitykselle perustu henkisestikin
sivistyvä elämä? Näennäisesti
se siltä tuntuisi, mutta syynsä
saattaa olla silläkin.
Vanhastaan vauraampi, kehittyneempi
talouselämä ja toiminta
varmaan vaatiikin ihmiseltä enemmän
sekä sisältää myöskin runsaammin
henkisiä arvoja ja nautintoja
kuin heikompi ja yksinkertaisempi
talouden pito, mikä
ei sido yhtä paljon ihmisen kaikkea
olemusta, vaan pitää henkisiä
avuja vapaampana ulospäin. Tältä
kannalta n. s. »leipäkulttuurikin»
on todellista sivistyselämää, vaikka
vähän toisilla pohjilla liikkuvaa
kuin suora henkinen harrastelu.
Molemmat ovatkin siten toistensa
täydentäjiä. Risitiriita nähtävästi
onkin vain siinä, että ne
useimmiten näyttävät asustavan
erossa toisistaan. Siksipä niitä
vastakohtina voidaan käsitelläkin.
Samaa selitti minulle seudun vanhin
»valistaja», harmaa ja päivätyönsä
tehnyt opettajatar, ensimäinen
kirjallisuuden levittäjä ja
ikäänkuin itseoikeutettu ostattajakin
täällä. Näinkin »hyvällä
myyjällä» olivat enää vain kaujpaksi
käyneet uudet testamentit
(viimeistä käännöstä), mutta vakuutti
myyjä, »ei niitäkään sentään
lueta« – – – niin, vaikka
»leipä syödäänkin».
Matkamies.
»Suomalaisia sankareita**
on nyt ilmestynyt neljä vihkoa.
Kaikki ne arvostelut, mitä siitä on
kuuluviimme saapunut, ovat antaneet
sille mitä parhainta tunnustusta.
Asiamieskunnallamme on
nyt hyvä pohja niille lausunnoilleen,
joilla he koettavat yhä edelleen
hankkia teokselle uusia tilauksia.
Uusia tilauksia Sankareille! Se
olkoon edelleenkin velvoittavana
sanana asiamiehillemme, sillä tätä
teosta ei voida koskaan kylliksi
levittää. Toivoaksemme asiamiehemme
mieluisana velvoituksena
ottavatkin kehoituksemme vastaan,
ja ryhtyvät puolestaan kaikkiin
niihin taimenpiteisiin, joihin
todella ansiokkaan teoksen levittäminen
tarjoaa tilaisuutta. Tuskinpa
monellakaan kaunokirjallisella
vihkojulkaisulla on parempia
menekkimahdollisuuksia kuin puheenaolevalla
teoksellamme. Ai-
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
