Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Sidor ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
kiin kaswawan”, niin wastaa hän: "kunhan
waati kylmän ja kynnän, niin kyllä se kas-
waa, jos Ltioja tahtoo sen kaswattaa"
Sanioin ajattelee weltto, laiskuri kerettiläi-
nen aitta iiittissakin eläinän kohdissa; mutta
missäs paikassa Raamatussa oit Jumala
luwannut attttaa ja sittiiata laiskaa. Waan
sektit että ahkeraida ja uutterasti työsken-
nella kotinsa ja perheensä howäksi, on keret-
tiläisen ntielestä synti, sillä Wapahtaja, näet
kieltää suremasta huomisesta päiwästä ja
käskee etsimääit ensit! Juinalaii waltakun-
taa, niin kaikki muut sitte meille annetaan,
Tosi kyllä, kun waan ne lauseet oikein kä-
sitettäisiin. —— "
Edellä lausutuita iitietteitäinine walaisetit-
me wielä eriiällä, ei niitikään harmimaisella,
esiitierkillä.
Keski-Saw ossa ihanalla paikalla, kahden
kalaisen järmeit taipaleella on ialo, joka
noin wiisikoliiiatta wuotta sitte oli warakas,
ja jossa ott hywät aiwan sileät, ikimanhat
sawikkopellot. Siinä oli koliiie weljestä,
joista kaksi kerettiläisiä ja yksi "surti-
ton" —— mitka. Wiiiitemainittu oli ahkera
sekä työ- että kalamies, waati toiset oliwat
laiskoja, kiilkiwat seuroissa yhä, jättäen
kaiketi huolensa Iumalait haltutitt. Tästä
kaswoi wähitellen riitaisuus ja tuli ero,
jossa suostuttiin niin, että se kolmas meljes
intiuttaisi perheineen uudispaikalle sydän-
inaalle. Niiti kämikin, ja kaikki kyläläiset
ennustimat, ettei "Pekasta kunnian kukko
laula senlaisessa hollan pesässä, kiin Mänt-
"selkä oit, stiot ja kormet kahden puoleti
syitkkää metsistöä". Mutta kuinkas käui:
kään? Nyt oit Näintselällä talo ensimäistä
seurakunnassa koiiieiite kartanoineen, kittii-
naioetoiiieeii, tuulimyllyineen, ijä-ait-
toiiieeit, suuriite karjoineen, koitieine talli-
orsineett ja iittiine. Entiiteit kimiperäinen
inetsistä rehottaa wiljatvaua peltona, korwet,
suot ja notkot ympäristöllä ihanina .niit-
tyiiiä, ja hallaa ei tawallisina wuosina
ktittltikaaii. Perheen-tväki ei kulje seuroissa
waan lukee pyhiitä kotona ja käy ahkeraat!
kirkossa. Riitait ja toraa ei koskaan kuule
talossa, ei oman ioäett eikit ioierasteit
keskeit. Ia jokaisen, joka tämän taloit
tuntee" täytyy iiiyöntää, että Iiitnala on
siihen aatamit rutisaaii siunauksensa, nutikka
sen wäkcä saitotaait "surattainaksi".
Taas se ""SLJaitljapttitkiitt, johon toiset
weljet jäimät malmiille telainille, oit nyt
"niiu rappiossa, ettei itiin wiitsi kertoa.
Kartaito oit päällekaattiiiiassa, sitä ei ole
korjattti itiin suleptitita kyniiitettiiit muosiin
muuta, kun porstuan rappuja oit wähän
laitettu ja tehty niisi sauna, sillä ilman
saunaa ei !aistinkaan sawolainen moi
toinieeit tulla. Ryöstömies oit alituinen
wieras ja kurjuus yleinen. Juinalisuuskin
on ja jotenkin haihtunut talosta, eikä
itiieroon jotittiitut lapset sitiitkaait sitiitaa
wanheiiipiaan tulettaisuudessa.
Kun nyt näin iiseaiitiitat talot iiieitemät
rappiolle tuon löyhän jumalisuuden marjoit
ohessa ja kun tämän lahon ihmiset eniintnäkseeit
omat ioäliitpitäiitättöitiiä oittista talotidel-
lisista astoistansakin, niin ei heistä olleitkaait
woi puhuakkaan kansallisiin harrostuksiin
ja yleisiin rientoihin katsoen" Seittähden,
waikka kirkolliselta kannatti! kyllit puolltitii-
meki tätä heräitiieisyydeit lahkoa, itiin
kansalliselta kannallta oit siinä kuitenkin
hywin paljo moittimista.
Eläwät ilitiapallot,
(Suomeitnos.)
Stiurimpi luonitoii ihmeita oit sekin
että linnttt woimat wapaasti liidellä, len-
iiellä ilmassa. Luonnoittuntiat owat selit-
täneet, että tuo ilman-asukasten lentämis-
kyky riipptiisi itiideit jotenkin keweästä ja
erittäiti malimajänteriiisestä runmiin rakeit-
iiiiksesta sekä siitä, ettii samalla kiin lintti
letoittää siipeitsä leittooit, wetää se myös
sywästi heitkeä (iltiiaa)sisäänsä, joten keuhkot
sekä onteloiset, ytimettöiiiät liitit ynnä kyttät
ja h’oyhenet tiiyttyioät ilmalla,
Nämäki seikat selittäwät jo koko joiikoit
tuota lttoitiitiit ihiiiettii, titiitkä lintujen leti-
to joka päiwä osottaa. Mutta kun näkee,
kitinka muutamat linnut, kerran liikkeesen
tultiiaait, moititat liitää kappaleita matkoja
waakasuoraan siipiänsii liikuttamatta, siis
iliitait erinäistä jäittereittett käyttäiitistä,
sekit kuti petolinnut eiwät aitioastaait itse
kohoa korkealle iliiiaati, waati ioiewätpä
wielä samalla iiiyötäätt saaliiitsaki, joka
useinkin paitiaa iiielkoiseit osait itiideit omas-
ta paiitosta, itiiit waatii tämä puheena ole-
wa ihme wieläkiit selitystä.
Selitys on siinä, että linnuilla on suu-
rempi ruumiin läinpö kuin niuilla lämmin-
wcrisillä eläimillä, ja se waikuttaa sen, että
sisääit hengitetty ilma silmänräpäyksessä
läiitpiää ja iiittiittuu kaasuksi, joka on paljon
hienompaa ja kemeäinpää, kuin ympäröiwä
ulko-ilma, itiin että lintu tulee jotenkin
yhtä keweäksi, kun kokoisensa tukku ilmaa,
joka sitä kannattaa. Se linnun ruumiisen
sulettu, läiitittiniiyt iliiia wastustaa sitte
suureinmalla pontemuudella kylinetnpää ul-
koilmaa. Sanalla sanoen: jokainen ilmassa
lentelewä liitelewä, litttu on ikäänkun elä-
wä ilinapallo.
Sentähden woi kotka uida ilmassa kun
se elää ja hengittää, mutta jos sen sydä-
meen sattuu metsästäjän luoti, itiin putoaa
se iitaahan yhtä nopeasti, kun mikä
inuu yhtä suuri ja yhtä painama kappale
tahansa.
Ilinassa matkaellessaan käyttää lintu sii-
piääii airoitta, sotitoen itseäätt niillä eteen-
päin, sekä päätään ja pyrstöääit peräsiinenä;
ja jos hitit tahtoo tehdä äkki käänteen si-
wulle päin, niin kääntää se päänsä sinne
päitt, minne käänite on tehtäwä, ja lyöpi
woititakkaatiiinin siiwellään päinivastaiselle
puolelle. Kiin hän taas tahtoo istautua,
painaiksen se alas ilmaa keuhoistaan pu-
haltamalla"
Tästä seuraa selwästi, ettei yksikään
ihinitteii, maikka hänellä olisi iiiitä parahim-
min warustetut siiwet ja woisi panna
itsensä liikkeesen minkälaisella jäitnermoi-
malla, toot leittäen kohota ylös ilmaan ja
mähääkään aikaa pysyä siellä, sillä häit ei
woi, miten lintu, muutamilla hengähdyksillä
tuutittaa ruuittistaait ilmapalloksi.
Mutta Inmala on antaitut ihmiselle
mälikappaleita sekä keinoja woittaa luonnon
esteitä ja ky’yn luonnon-woimin ja ivai-
ktituksia tutkimalla mississä määrässä jälitellä
luonnon iliitiöitä. Siten on ihminen oppinut
ulkona omaa ruumistaan laatimaan ilmapal-
lon ja istumaan weneesen, joka riippuu pal-
lossit kiini aiwan saittoitt kuitonneton karitsa
(wuona), jonka kotka on ryöstänyt kedolta,
riippuu kotkan kynsissä iltitaretkellä sen
vesiiätt. Sillä rakennuksellaait woipi ihtttinen
kohoutua ilmaait, oleskella siellä, waeltaa
pitkiä matkoja ja laskeutua taas takaisin
maahait. Ainoa, mikä maan puuttuu, ott
keitto ohjata iliitalapalloa missiin inäärättyyn
paikkaan; mutta ahkerasti lintujen lentoa
ja itiuita asiaa koskemia suhteita tutkimalla
ivattaneen wielä sekiii keksiä.
Tähän asti oit iliiia-laimat tehty pallomai-
siksi ja sehäit oit aitoait luonnollista, että sen
muotoisen esineen täytyy seurata ttiulen
stiiintaa. Mutta jos se rakettaisiin linnun
muotoiseksi ja warttstettaisiin siimillä tahi
purjeilla, joita menosesta käsiiii woitaisiin
nuorilla hallita ja suunnittaa titulen suh-
teiden niukaan, ikääiikuii muunkin laiwan
tahi wetieett purjeita, ja jos se wielä
!varustettaisiin linnun pyrstön tapaisella
ja sitä wastaawalla peräsiiitellä, itiin ehkäpä
ilinassa-purjehtiiniiien oitnistuisi kenties
entistä paretiitnin.
Tosin ei kyllä setilaisella aluksella woisi
luotoia (kryssiitä) mustatuuleen, initeti
purjelaimalla luotottaan ivastatuulia ja
ivirtapaikkaja; sillä laiwaa ajaa ttiitli ja
wastustaa wesi, joten iluialaiwait laita
oit aimait toisenlainen; iittitta otaksua
kumminkin sopii, että jos ilmalaima olisi
hywin tasapaittolla järestetty, itiin woisi
sitä ohjata aitiakiit joitkin werran tuulen
suunnasta poikkeamaan suuntaan.
On kuitenkin helppo aprikoida ja tehdä
esityksiä, jotka kumminkin itäyttämät piutt-
tiiwan käytäittöä. Mutta aprikoimisillakin
woi olla armonsa, nitnittäiit se: että toih-
doiitkin luultawasti on onnistuwii ihmisille
keksiä oikea keino ohjata ilmalaimaa samoitt,
kitu nuo elämätkin ilinapallot, jotka joka
päiwä liitelmät ylitseiiitne, ohjaamat sutiti-
taitsa mihin maan itse tahtoivat. Eitiiett
sitä tehtäneeit kuitenkin tiioitta oiiitistii-
iitatoitta koetta ja inoui uskalias iltitassa-
purjehtia iiteitettäiiee heitkensä kilpaillessaan
ilman siipikarjojen kanssa.
Kustaa Horn’iu hairahdus,
(Jatkoa n:oon 28.)
Siiiiä tarkoituksessa poikkesin lähitnpääit
talooit, jossit kititettkin töin ttiskiit iiiiitulle
onnistui saada mähän riiokaa heinoselleni
sekä itsellenikin wähän syötätoää. Koko
talo oli muutoin täytinä wäkcä. Minun
täytyi jäädä istumaan siihen missä istttiii
sekä lewätä iiiiteit paraiten woin, nojaten
päätäiti latitaseinää mastaan. Wähitellen
nukkuimat sisällä-olijat, toinen toisensa pe-
rästä, ja itsekin olin juuri laskemaisillani
silmäni umpeen, kun kuulin astuttaman lähellä
itseäni seittän toisella puolella. Minä aukaisiit
silmäni wähän raolleen, niinkuin se tekee,
jota jokin häiritsee samassa kuin hän on
nukkumaisillaan, ja silloin huomasin istu-
mani, pää lähellä pientä wetoluukkua, josta
ohitse kulkea mälkähti maltoinen haamu.
Kirkas kuutatno malaisi wieressä olemait
huoneen, niin että minä taisin ilman suur-
ta waiwaa, aittoastaatt päätäiii kääntämällä,
nähdä mitä siellä sisällä tapahtui. Wal-
koinen haamu, jonka olin itähnyt, oli nuo-
ri tyttö. Hän seisoi, hiukset hajalla, kes-
kellä huonetta kuuntelewaisessa asennossa,
tiiutta niin tuskallisena, että minä eit tie-
tänyt käwikö hän unissaan mai oliko hän
hypähtänyt ylös jonktin elämän unen täh-
den taikka oliko huoneessti jotakin, jota hän
kuuli.
Hänellä oli kauniit kaswot, joita luttiin
ennen nähiteeni, waikka en siitä hetkenä
mointtt muistaa inilloin. Tuskallisia ttin-
teita kuwautui hänen kaswoissaan, ja kuii-
tainossa kiilsi kyyneleitä hänen silinissään.
Minä itse olin kuitenkiit liiaksi tuskan ja
lewottomuuden wallassa, että lähelläni ole-
wa, murheellinen tyttö olisi iiiieltäiti erit-.
täiti liikitttanut. Minä käänsin pääni
nukkiiakseiti, itsekseni hymyellen sille surul-
le, joka waimasi noita pienoisia ja joka oli
itiin sanomattoman mähäpätöiiten sen le-
mottotnuuden rinnalla, joka ehkä tänä het-
kenä karkoitti unen suureit kuninkaait sil-
tnistä. Mutta kuitettkiii oit laita senlainen,
että olkoonpa stiuri taikka pieni, niin suru
kuitenkiit ahdistaa ihinissydäiitä, ja Juinala
sowittaa surukuorman kaittajait ivoiiiiien iint-
kaait.
Mutta samassa siirtyi tyttö jälleen eteen-
päin. Hän juoksi notkeilla askeleilla was-
taisen seinäit luo, missä pari porrasta wei
eräälle omelle.
Nähtämästi ktiuli hän jonkun tahi use-
ampain puhuman siellä sisällä. Hän sei-
soi kädet ristissä ja pää maipuneeiia alas,
symitnitiäii suruti kiimatikseita, mutta näytti
kuitenkin tarkasti kuulteleman owen toisella
piiolella puhumia;
Ryt eit enään moititit irroittaa siliniätti
häitestä ja jota enemmän häntä katselin,
sitä selweiiiitiäksi tuli minulle, että olin hä-
nen nähnyt ennen. Ia äkkiä pääsinkin
asiassa selioille. Nelsä wuotta takaperin
olin minä olliit läsnä, kun sotamarsalkki,
herra Kustaii Horn ja maltiokanslerin mait-
hiit tytär fröökynä Kristiina miettimät häi-
täitsä Tidön linnassa ; morsian oli silloin hti-
kaiinut järwen ratinalla sormuksen, jonka
hiitten sulhasensa oli hänelle antaitut ja
jota hän piti suuressa armossa, sillä wanha
tarina kertoi sormuksesta, että sen onni,
joka sormusta kantoi, oli yhdistetty siihen,
Sattninalta tulin minä ttähiteeksi, kuiitka
ituori torpantyttö löysi sormuksen, mutta
ei itse saaitut iviedä sitä sröökynä Kristii-
nalle maan täytyi antaa sen hänen kamari-
neitsyelleen Märtalle, sittett kuttliit, ettei sor-
mus tttllutkaan perille, mutta eneiiipää eit
nyt asiastii tietäityt, kuin että sama Märta
oli setiraitntit rouioaaitsa Saksaan sekä oli
itaitu eräälle herra Kiistaan rakuunalle,
jokit oli Liiminmaalta kotoisin ja wiekas,
mutta urhoollinen mies. Mutta tyttö, jo-
ka oli sormuksen löytänyt, jota hän ei ilok-
seen saaiitit jättää rakkaalle sröökynällensä,
oli sama kitin nyt seisoi edessäni, waikka
hänestä nyt iteljällä wuodella oli tullttt
täysikasiouinen neito. Hän mahtoi nyt
olla seitseiiiän tai kahdeksantoista wuoden
wanha.
Kohta ktiitt tämä ajatus oli minulle sel-
mäitä, seurasi sitä koko joukko samaan asiaait
kittiltimia ajatuksia, kuiiika torpatityttö oli
woitiut tulla näiit kauas otti-ista kodistaait,
kuiitka hän oli sattittitit tulemaan juuri
tähän taloon sekä minite päiit hänen inat-
kaitsa täältä itteni. Ehkä, arweliit minä,
petos wihdoin oit tullut ilmi ja petollinen
kaitiariiieitsy saaititt atisaititit palkkansa
ja sormuksen löytäjä päässyt hänen sijal-
leitsa. Jit minä säpsiihdiit siinä istuessani
peitkillä, sillä jos asian laita oli itiin, sai-
siit minä häneltä tietoa, missä sotamarsalk-
ki löytyi. Tiiossa innossani ajattelin minä
hiitten oletoait aimait lähellä, ehkä "Pettku-
itiit linnassa, joka löytyi läheisyydessä,
Tätä ajatellessani heräsin selioiisti ja
olitt itiiit innossani, etten ajatelltit kuinka
mahdotonta oli, että kamarineitsy oli tääl-
lii, jos hiinett emäntiiitsä, rotima Kristiina,
oli linnassa, Enkä myöskään ottanut lit-
kuun kuiitka wähätt luultaman oli, eitit so-
tamarsalkki matkustaisi rotima myötiinsä,
kun tuli kulkea niin kiireesti, kuin kunin-
gas oli käskenyt" Oli miten oli, minä ha-
lusin kärsimättömästi puhutella tyttöä ja
päätin lähteä ulos, päästäkseni hänen pu-
heillensa.
Jo olin noussut puoleksi pystyyn, kun
taas äkkinäinen liikunto läheisessä huoneessa
pakoitti minun olemaan hiljaa ja katsele-
maan sinne. "
Minä näin nyt torpantytön seisowan
keskellä huonetta, toinen käsi kowasti pai-
nettuna sydäntä mastaan ja toinen suonen-
ioetoisesti ojennettuna owea kohden, jonne
päin hänen kaswottsakin oliwat kääntyneet
odottamassa, puoleksi uhkaawaisessa asen-
nossa; Koko hänen olentonsa ilmaisi sa-
massa tulista tuskaa, mutta myöskin kukis-
tamatonta rohkeutta käydäkseen, luottaniuk-
sella Kaikkiwalttaaseii, kohti sitä kauheata
waaraa, joka uhkasi häntä. ’
Silloin aukeni portaitten päällä olema
pieni omi ja suurikokoinen mies astui alas
huoneesen. Tyttö laski kätensä alas siwulle
ja hänen silitiänsä tarkasti kopeasti sisään-
tulijaa, joka läheiii häntä nopeilla askeleilla
ja tahtoi tartttia hänen käteeiisä. —
"Tänne täytyy iitiiiun jättää sinut”,
lausui hän, "pitkä tie oit ratsastettawani
tänä yönä, ollakseni aikasin huomenna ryk-
inentissä . . . Mutta sinä moit luottaa
siihen mieheen, joka tulee tänne sinua nou-
taiitaan . . . "
"Liiottaa!" huudahti tyttö, "sinä herjaat
Iiimalaa, sillä sinä petät minuai"
Mies, jonka puku, kun wähän lähem-
inältä saiit häntä tarkastella, ilmoitti hänen
oleioan ruotsalaisen rakuuitan, samalla kuin
hänen puheensa osoitti hänen olewan liimi-
läiseii, astui askeleen taaksepäin ja katsoi
kummastellen tyttöä, jonka jälkeen hän lau-
sui:
"Etkö ole wapaaehtoisesti seitrannut ini-
ntia, etkö juitri itse pyytänyt minua wie-
tiiääit sinun Penkuniin, olenko minä sanal-
lakaan kysynyt syytä tähän kujeesesi? mis-
sä kohden oleti siis sinua pettänyt?"
"Ia kttitenkiu petät siitä, minua . . .
mutta tisko minua, yksi löytyy, joka "siniin
näkee eikä jätä sinua rankaisematta."
Rakuuna häilähytti kärsitiiättöiitästi kä-
dellänsä maalealle tytölle, jonka silmistä
tuskit puhtii, ja hän lausui:
"Petoksesta woit sinä puhua, kun olet tul-
lut petetyksi . . . "
Sainassa kääntyi hän selin häneeit ja
aikoi jättää hänen. Mutta tyttö tarttui
hänen käteeitsä ja sattoi pelosta ja leivot-
toiituudesta wapisewalla äänellä:
"Jos itiiit ott, kuin sanot, että woin
luottaa sintiun, ja pitäisihän sinun woida,
kun palwelemme samaa isäntää, itiin satu-
loitse hewoseni ja anna niinten ratsastaa
takaisitt Stettiniin. Minun täytyy sentään
wielä kerta puhtia rouma Kristiinan kanssa,
hänen ioielä elossa ollessaan.
Mutta rakuuna ei tahtonut mitään kuul-
la Melkein jyrkästi repäisi hän itsensä
irti tytöstä ja asttii makamilla askeleilla
ulos huoneestit. Onneton tyttö riensi pe-
rässä, tarttui molemmin käsin oween, kis-
koakseen sen auki, iittttta wastus moitti hä-
iten moittiansa" Oikein sydäntäni miilaisi,
itähdessäiti hänen toiivottotnuttttansa, kun
häit huomasi olemansa sisääit suljettuna. Hän
hypähti pystyyn, ojensi kätensä epätoiwossa
korkeutta kohden ja maipui sitteit alas laat-
tialle, turmantuen hädässään siihen ainoaan,
joka tässä moi atittaa, kun:kaikki inhimilli-
iteti apu petti. (Jatk.)
" HK ur ss i t;
Suomen "pankki Heinäk, 20 p.
Witihto-kiirssi Disk" kurssi.
M. p. M. p.
Pietari 7 p ...... 262: —— 254: – 100:lta r.
Loutoo 90 p ..... 25: 17 25: — pun:ta st.
Parisi 90 p. 00: 28 12?: :6
§satupiiri 90 p. 123: 2 7.: 5 100:lta"
Amsterdam ..... 207: 50 2l)(;: ——
Tukholma 3 p.. . . . 139 —– 138: 40
Laiwalista.
Baltimore, kesäk. 23 p. Jhana, Engblont,
walmis Oueettstomii"iitt. "
K y "ii peuha ttiiit a, heinäk. 8" Johannes, Sjö-
holm, Jtänterelle; —— Ceres, Barek, "Uttnteenkau-
punkiin; —– Tottius, Ahlqtvist, saniota. " "
Tramciuiiitde, heittiit. 0. Leimojlss, Wileit,
Skellefteii"ti.
Torihintoja. " "
Turussa. Nisut :iii iit. t. :siistisatihot 4 tn.
leitv. Rukiit 30 ni. tynnyri. :liiiisjauhot 2
iit. 40 p .leiiv. Ruisleipä 2 in. 75 p. leiw. §ikuisiiialtaat
l iit. 25 p. kp. Ohrat l m,70 p. "li-no. Ohra-
r,yyuit 1 iii. 40 p. kappa" !kokonaiset s:mat 1
in. 80 p. kappa. Ohraset maltaat 1 iti. kappa,
Kaurat 1 iit. 35 p. leiio. .tkaurasauhot 1 m. 60 p.
Kauraryijttit l in. 20 p. kappa. Ourivomattomat
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
