Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Sidor ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
100
Nämä sanat sytyttivät runoilijan veren vanhan
kaipuun.
»Ah», sanoi hän, »jospa nuo sanat olisivat muuta
kuin sanoja, jospa ne olisivat nuolia, jotka viuhuen
lentävät pimeästä viidasta, jospa olisivat tikareja
taikka myrkkyä ja voisivat hävittää tämän kurjan
ruumiin ja antaa minun sielulleni vapauden!»
Marianne oli taas tyyni ja hymyili.
»Lapsellisuuksia», sanoi hän ja tarttui Göstan
käsivarteen lähteäkseen vieraiden joukkoon.
He eivät muuttaneet pukuansa, ja heidän
riemuretkensä uudistui, kun he ilmestyivät
näyttämön ulkopuolelle. Kaikki kehuivat heidän
esitystään. Kukaan ei epäillyt mitään.
Tanssi alkoi uudestaan, mutta Gösta pakeni
tanssisalista.
Hänen sydäntänsä kirveli Mariannen silmäys,
ikäänkuin sitä olisi haavoittanut kylmä teräs.
Hän ymmärsi kyllä Mariannen sanojen
tarkoituksen.
Häpeä oli rakastaa häntä, häpeä olla hänen
rakastamansa, häpeä kuolemaakin pahempi.
Hän ei koskaan tanssisi enää, hän ei tahdo
nähdä heitä enää, noita kauniita naisia.
Hän tiesi sen kyllä. Nuo kauniit silmät, nuo
punaiset posket eivät hehkuneet hänelle. Hänelle
eivät väikkyneet nuo kapeat jalat, ei soinut tuo
matala nauru.
Niin, tanssia Göstan kanssa, haaveksia hänen
kanssansa he osasivat, mutta kukaan heistä ei
todella tahtonut tulla hänen omaksensa.
Runoilija läksi tupakkahuoneihin vanhain her-
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
