Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Sidor ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
132
asetellen metsojen ja jänisten pauloja, minä keitän
hänen ruokansa ja harjaan hänen vaatteensa. Oo,
rakkaani, minä kaipaan ja suren istuessani yksin
metsänrinnassa odotellen sinua, uskotko sen? Niin
teen, niin teen, vaan en tahdo rikkauden päiviä,
ainoastaan sinua, sinua minä tähyän ja kaipaan,
sinun jälkiäsi metsänpoluilla, sinun iloista lauluasi,
kun sinä kirves olalla palajat. Oi, rakkahani,
rakkaani! Niin kauan kuin eloni kestää voisin vuottaa
ja vartoa sinua.»
Siten hän oli valvonut ja sepittänyt hymnejä
sydämen kaikkivaltiaalle jumalalle eikä lainkaan
sulkenut silmiänsä uneen, kun majurinrouva tuli
sisään.
Kun hän oli poistunut, nousi Marianne
vuoteesta ja pukeutui. Vielä kerran täytyi hänen
pukeutua mustaan samettipukuunsa ja ohuihin
tanssikenkiin. Hän kietoi peitteen saaliksi ympärillensä
ja kiiruhti vielä kerran ulos tähän hirvittävään
yöhön.
Tyynenä, tähtikirkkaana ja viiltävän kylmänä
lepäsi yhä helmikuun-yö maan yllä; tuntui kuin
se ei koskaan olisi aikonut loppua. Ja tuota pimeyttä
ja tuota pakkasta, jota tämä pitkä yö levitti, sitä
kesti maassa vielä kauan, kauan senkin jälkeen,
kun aurinko jo oli noussut, kauan vielä, kun ne
kinokset, joita kaunis Marianne kahlasi, olivat
vesivirtoina vierineet.
Marianne kiiruhti pois Ekebystä, hankkimaan
apua. Hän ei voinut sallia moista: ajettavan pois
niitä miehiä, jotka olivat nostaneet hänet hangesta
ja avanneet hänelle sydämensä ja kodin. Hän
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
