Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Sidor ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
142
»Rakkaat lapset, tulkaa nyt, tulkaa!» jatkoi
hän kääntyen alustalaisiinsa. — »Suojelkoon nyt
Jumala Ekebytä, minun täytyy mennä äitini luo.
Oi, Marianne, kun sinä jälleen tulet täysjärkiseksi,
kun Ekeby on raiskattu, ja maa huokaa hätäänsä,
niin ajattele silloin, mitä sinä teit tänä yönä, ja
pidä huolta väestä!»
Senjälkeen hän meni, väen seuraamana.
Kun majuri tuli pihaan, ei hän nähnyt siellä
niin elävää sielua, paitsi Mariannen ja pitkän jonon
hevosia, rekiä ja matkalaisia, pitkän, surkean
jonon, jossa hevoset eivät olleet huonompia kuin
ajoneuvot, eikä ajoneuvot huonompia kuin omistajat.
Kovin kourin oli elämäntaisto kaikkia rutistellut.
Marianne meni heidän luokseen ja päästi
vangit siteistä.
Hän näki, miten he purivat huulensa myttyyn
ja katsoivat syrjään. Ikinä he eivät olleet
hävenneet näin. — Suurempaa häpeää he eivät olleet
koskaan kokeneet.
»Minulla ei ollut helpompi pari tuntia sitten
rukoillessani polvillani Björnen portailla», sanoi
Marianne. :
Ja sitten, rakas lukija, mitä sitten vielä sinä yönä
tapahtui, miten vanhat ajoneuvot joutuivat
takaisin liiteriinsä, hevoset talliin ja kavaljeerit
kavaljeeri-flyygeliin, sitä en yritä kertoa.
Aamunsarastus alkoi kuultaa itäisillä vuorilla, ja päivä
valkeni selkeänä ja tyynenä. Miten paljon
tyynemmät ovat valoisat, auringonpaisteiset päivät kuin
nuo synkät yöt, joiden suojelevan siiven alla
villipedot saalista ajavat ja huuhkat huikahuttelevat!
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
