Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Sidor ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
165
pilkallisesti ja kuiskasi: »Ne on rääsyjä, pelkkiä
rääsyjä.»
Olihan kyllä senkin ajan ihmisissä yksi, joka
oli antanut sielunsa alttiiksi tuolle jää-silmäiselle
hengelle. Erään sikäläisenkin vieressä se istui,
tekojen-lähteellä vartioiden, pahalle ja hyvälle
ilkkuen, ymmärtäen kaikki, tuomitsematta mitään,
tutkistellen, kaivellen, rikki nyppien, lamauttaen
sydämen liikahduksia ja ajatuksen voimaa
lakkaamattomalla pilkkahymyllä.
Kaunis Marianne kuljetti itsetarkastelun
henkeä sielussaan. Hän tunsi hänen jää-silmäinsä ja
ivahymynsä seuraavan häntä joka askeleella, joka
sanalla. Hänen elämänsä oli tullut näytelmäksi,
jossa se henki oli ainoana katselijana. Marianne
ei ollut ihminen enää, hän ei kärsinyt, hän ei
iloinnut, ei rakastanut, hän esitti vain kauniin Marianne
Sinclairen osaa, ja itsetarkastelu istui tuijottavin
jää-silmin ja ahkerin, rikkinyppivin sormin
katsomassa näyttelemistä.
Hän oli lyöty kahteen osaan. Kalpeana,
epämiellyttävänä ja pilkallisena istui toinen puoli
hänen minuuttaan katsellen mitä toinen puoli toimi,
eikä koskaan tuo outo henki, joka repi rikki hänen
olentoansa, virkkanut hänelle tunteen tai
mieltymyksen sanaa.
Mutta missä oli hän silloin ollut, tuo
tekojenlähteen kelmeä vartia, sinä yönä, jolloin Marianne
oppi tuntemaan elämän täyteläisyyden? Missä
hän oli, kun hän, viisas Marianne, suuteli Gösta
Berlingiä sadan silmäparin nähden, ja kun hän
vihansa vimmassa heittihe kinokseen kuolemaan?
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
