Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Sidor ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
107
rajuudellaan karannut hänen kimppuunsa, hänen,
joka oli hirveän kylmettynyt ja uupumuksesta
menehtynyt. Kuolema oli ollut lähellä häntä,
mutta kuun lopulla hän kumminkin toipui. Heikko
hän oli yhäkin ja pilalle rumentunut. Häntä ei ikinä
enää sanottaisi kauniiksi Marianneksi.
Tätä ei kuitenkaan vielä tiennyt kukaan muu
kuin Marianne ja hänen hoitajattarensa. Eivät
edes kavaljeerit sitä tienneet. Sairashuone, jossa
tarttuva rokko ruhtinoi, ei ollut joka miehelle auki.
Mutta milloin on itsetarkastelun voima
suurempi kuin paranemisen pitkinä hetkinä? Silloin
se istuu ja tuijottaa jää-silmin tuijottamistaan ja
nykkii nykkimistään nikamaisilla, luisilla
sormillaan. Ja jos tarkoin katsoo, niin on sen takana
vielä kellan-kelmeämpi olento, joka tuijottaa ja
kalvaa ja ivaa, ja sen takana taas toinen, ja vielä
yksi, kaikki hymyillen pilkallisesti toisillensa ja
koko maailmalle.
Ja kun Marianne katsoi vuoteessa lojuen
itseänsä kaikilla noilla tuijottavilla jää-silmillä,
kuolivat kaikki alkuperäiset tunteet hänessä.
Hän loikoi siinä ja näytteli sairasta, hän loikoi
siinä ja esitti onnetonta, esitti rakastunutta, esitti
kostonhimoista.
Hän oli kaikkia näitä, ja kumminkin oli se
vain näyttelemistä. Kaikki muuttui
näyttelemiseksi ja epätodeksi noiden jäisten silmien edessä,
jotka häntä vartioivat, samalla kun niiden takana
niitä vartioi toinen silmä-pari, joita taas vartioi
toinen pari, aivan loppumattomassa perspektiivissä.
Kaikki elon vahvat voimat olivat uneen ui-
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
