Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Sidor ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
180
maksi. Kun viimeinen vieras oli portailta
kadonnut, meni hän takaisin saliin ja lukitsi oven
jälkeensä. Sitten hän veti keosta patjan ja pari
päänaluista, laskeutui niille, nukahti keskelle
hävityksen kauhistusta, eikä herännyt ennenkuin
seuraavana päivänä.
Kotiin tultuaan sai Gösta kuulla, että
Marianne halusi puhella hänen kanssansa. %$e sopi
hyvin. Hän oli juuri tuumiskellut, miten pääsisi
Mariannen puheille.
Kun hän tuli hämärään huoneesen, jossa
Marianne lepäsi, täytyi hänen hetkiseksi pysähtyä
ovelle. Hän ei nähnyt, missä Marianne oli.
»Jää sinne, Gösta», sanoi Marianne silloin
hänelle. »Saattaisi olla vaarallista tulla lähelleni.»
Mutta Gösta oli jo tullut, harpannut portaat
kahdella askeleella, vavisten innosta ja kaipuusta.
Mitä hän välitti tartunnasta. Hän tahtoi nauttia
Mariannen näkemisen autuutta.
Sillä hän oli kaunis, hänen rakastettunsa.
Kellään ei ollut niin pehmoisia kutreja, niin kirkasta,
säteilevää otsaa. Kaikki hänen kasvojensa viivat
kaarehtivat kuin leikkien.
Gösta ajatteli kulmakarvoja, terävästi ja
kirkkaasti piirtyviä kuin mesipilkku liljan terissä, ja
nenän rohkeata kaarilinjaa, ja huulia, kevyesti
pyörtäviä kuin vierivät laineet, ja poskien
pitkulaista soikeutta ja leuan hienon-hienoa muotoa.
Ja hän ajatteli ihon arkaa väriä, sysimustain
kulmakarvojen lumoavaa tenhoa vaalean tukan
alla, ja silmien sini-teriä, kirkkaassa valkohohteessa
uiskentelevia, ja valovälkettä silmänurkissa.
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
