Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Sidor ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
109
Tieltä tuhkan ja sauhun tupruavan
lens" taivahan linnut kirkuen pois.
Ne palatkoot! Enää sa et pala, et, —
Laps, olet lempinyt; koskaan et-
nyt rakkauden ääntä kuulla saa!
Sun sydämesi voima kuin uupunut laps,
joka koulun-penkillään ikävöi,
ulos vapauteen sekä leikkiin,
mut kukaan ei kutsu nyt.
Niin on se kuin vartio unhoon jäänyt:
ei kutsuta, ei!
Laps, ainoas mennyt on, mennyt
kera rakkaus kaikki ja riemu sen.
Hän, jota lemmit, kuin neuvonut ois
sinut siivin hän ilmoja liitelemään!
Jota lemmit, kuin ainoan turvatun paikan
kyläss’ antanut sulle hän hukkuvass’ ois,
hän on mennyt, hän, joka yksin
sydän-uksesi avata ties.
* x
=
Yhtä ainoista anelen sulta, mun rakkaani:
»elä koskaan vihallas minua kuormaa;
Juur heikoin heikoista maan, eikö ole se ihmissydän?
Miten voisi se elää viiltävän mietteen alla,
että vaivaksi toisen se oisi?
Minun rakkaani, jos sinä surmata mielit,
ei tikari tarpeen, el’ osta myrkkyä, köyttäkään!
Mun suo vain tietää, että mun poies sa tahdot
maan vihreän piiristä, valtakunnista elon.
Ja kohta ma hautaani vaivun!
Elon elämän annoit mulle. Rakkauden soit.
Nyt pois otat lahjasi! Oi, hyvin tiedän sen.
Mut vihaksi sit elä muuta!
Rakas sentään on elo mulle. Se muista, oi!
Mut tiedän: ma kuolen vihan kuorman alle!»
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
