Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Sidor ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
247
»Se oli Jumalan tahto, patruuna.»
»Niin, niin, sitä se on, kieltäytyminen hyvästä,
ja rakkaus pahasta. Hyvä Jumala ei halua nähdä
ihmisiä onnellisina. Hän lähettää susia niiden
kintereille. Mutta entäpä, jos se ei ollutkaan
Jumala, joka sen teki, Anna neiti? Enköpä se voinut
yhtä hyvin olla minäkin, käskemässä pieniä,
harmaita Dovrefjeldin-karitsoitani ajamaan tuota nuorta
miestä ja nuorta neitoa? Ajatelkaas, jos se olinkin
minä, joka lähetin sudet, etten hukkaisi yhtä
omistani! Entäpä se ei ollutkaan Jumalan työtä!»
»Elkää vietelkö minua epäilemään sitä asiaa,
patruuna», sanoo Anna heikolla äänellä, »muuten
olen hukassa».
»Katsokaas tänne», sanoo Sintram ja
kumartuu nukkuvan Gösta Berlingin puoleen, »katsokaa
hänen pikkusormeansa! Tuo pieni haava ei parane
koskaan. Siitä otettiin veri, jolla hän kirjoitti
liittokirjaan. Hän on minun. Omituinen voima
on veressä. Hän on minun; ainoastaan rakkaus
voi hänet vapauttaa; mutta jos minä saan pitää
hänet, tulee hänestä oikea herkku»
Anna Stjärnhök ponnistelee kaikin voimin
päästäkseen vapaaksi lumosta, joka hänet on
vallannut. Tämähän on hulluutta, pelkkää hulluutta.
Eihän kukaan voi vannoutua sieluineen kiusaajalle.
Mutta hän ei jaksa hallita ajatuksiansa, hämärä
painostaa häntä niin, metsä on niin musta ja äänetön.
Hän ei voi päästä hetken kamalasta kauhusta.
»Luuleeko neiti», jatkaa tehtaanpatruuna, ettei
hänessä ole enää muka paljoa turmeltavaa?
FElkääpäs! Onko hän kiduttanut talonpoikia, onko
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
