Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Sidor ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
249
huutaa vaimoansa, joka istuu Annan reessä, ja
Annan sanomattomaksi kauhuksi tottelee Ulrika
kutsua heti, nousee reestä ja tulee vavisten ja
peljäten heidän luoksensa.
»Kas, kas, kas, kuuliainen vaimo», sanoo
Sintram. »Fi Anna neiti sille mitään voi, että hän
tulee, kun hänen miehensä kutsuu. Nyt minä
nostan Göstan reestä ja jätän hänet tänne. Jätän
hänet ainaiseksi, Anna neiti. Ken haluaa,
saa hänet siitä korjata.»
Hän kumartuu nostamaan Göstaa, mutta
silloin painautuu Anna aivan kasvotusten häntä
kohti, iskee silmänsä häneen ja kähisee kuin
ärsytetty eläin:
»Jumalan nimessä, mene kotiisi! Etkö tiedä,
kuka istuu salin keinutuolissa ja odottaa sinua?
Uskallatko sinä antaa sen herran odottaa?»
Annalle on päivän kauhuista melkein
kauheinta nähdä, miten ne sanat vaikuttavat tuohon
ilkiöön. Hän tempaa ohjakset, kääntää
hevosensa ja kiitää kotiinpäin, hurjistaen hevosta
laukkaan piiskanlyönneillä ja raivoilla huudoilla. Alas
kauheata mäkeä mennään kuin hengen kaupalla,
ja pitkä kipenjono räsähtelee jalaksista ja kavioista
vähälumisella maaliskuun kelillä.
Anna Stjärnhök ja Ulrika Dillner seisovat
tiellä kahden, mutta eivät puhu sanaakaan.
Ulrikaa pöyristävät Annan hurjat silmät, eikä Annalla
ole mitään sanottavaa vanhus raukalle, jonka vuoksi
hän uhrasi rakastettunsa.
Häntä halutti itkeä, raivota, kieriskellä
maantiellä ja ripottaa lunta ja hiekkaa päähänsä.
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
