Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Sidor ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
251
Ennen oli hän tuntenut kieltäytymisen sulon,
nyt hän tunsi sen katkeruuden. Mitä oli oman
rakkautensa uhraaminen siihen verraten, että piti
uhrata rakastettunsa sielu!
Sama äänettömyys vallitsi koko matkan aina
Bergaan, mutta kun he pääsivät perille ja salin
ovi avautui, pyörtyi Anna ensimäisen ja ainoan
kerran eläessään. Siellä näet istui Sintram Gösta
Berlingin kanssa keskustellen kaikessa rauhassa.
Totitarjotin oli jo tuotu; he olivat olleet siellä
ainakin tunnin ajan.
Anna Stjärnhök pyörtyi, mutta vanha Ulrika
oli tyyni. Hän oli kyllä huomannut, ettei se ollut
oikea, joka ahdisti heitä maantiellä.
Sitten sovittelivat kapteeni ja hänen rouvansa
Ulrikan asiat tehtaanpatruunan kanssa sille tolalle,
että vanha Ulrika sai jäädä Bergaan. Patruuna
myöntyi siihen leppoisasti. »En minä suinkaan
tahdo tehdä häntä hulluksi», sanoi hän.
>» *
»*
Oi, myöhäisen ajan lapset!
En pyydä ketään uskomaan tosiksi näitä
vanhoja juttuja. Ne eivät liene muuta kuin valhetta
ja runoa. Mutta katumus, joka tuutii edestakaisin
ihmisen sydämessä, kunnes se uikuttaa niinkuin
lattiapalkit vaikeroivat Sintramin salissa keinuvain
jalasten alla; mutta epäilys, joka soi korvissa
niinkuin kulkuset soi Anna Stjärnhökille kolkossa
metsässä, milloin ovat ne pelkkää valhetta ja runoa?
Oi, jospa ne voisivat siksi muuttua!
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
