Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Sidor ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
7
lias kuin sota, kiihoittava kuin vaara, räiskyvä,
ylimielinen olento — sotaurho rakasti häntä.
Ja nyt istui hän siellä, ja vanheni ja harmeni,
voimatta pyytää häntä vaimoksensa. Nyt hän
ei ollut nähnyt häntä viiteen vuoteen. Hän
kuihtui ja kuoli vitkalleen, kuten vangitut kotkat
kuolevat. Vuosi vuodelta hän tuli yhä kuivemmaksi ja
viluisemmaksi. Hänen täytyi piiloutua paremmin
turkkiinsa ja vääntäytyä lähemmäksi takkaa.
* *
Niin hän istuu siellä, viluisena, pörröisenä ja
harmaana vaan, sen päivän aamuna, jonka iltana
pääsiäispaukut ammutaan ja poltetaan
pääsiäisakka. Kavaljeerit ovat kaikki kylillä, mutta hän
istuu kotona uuninnurkassa.
»Oi, Kristoffer serkku, Kristoffer serkku, etkö
sinä sitä tiedä?»
Hymyillen on tullut tuo viettelevä kevät.
Ylös kapsahtaa luonto untelon unesta, ja
siniilmoissa hulmuavat perhoissiipiset henget huimassa
leikissä. Iukemattomina kuin villipensaan
ruusut kimeltävät heidän muotonsa ylhäältä
hattaroiden välistä.
Maa, suuri emo, alkaa elää. Huimana kuin
lapsi nousee hän ylös kevätvirran kylvystä,
kevätsateiden vihman alta. Kivet ja multa kimaltavat
halusta. — »Ylös, elon kiertokulkuun!» riemuitsee
pieninkin hiukka. »Me matkaamme kuin siivet
kirkkaassa ilmassa. Me heloitamme nuorten
tyttöjen punehtuvilla poskilla.»
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
