Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Sidor ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
105
viinissä. Liikutuksen kuromat olivat kavaljeerien
kurkut kuten hänen omansakin. Kyynelten sumu
himmensi näön. Jäähyväispuheita keskeyttivät
nyyhkytykset. Voi ihmiselämätä! Hänen elämänsä
on tästälähtien oleva ainaista, pitkää ikävöimistä.
Koskaan ei hän enää vedä huuliansa hymyyn,
laulut kuolevat hänen muististaan niinkuin kukat
kuolevat syksyiseltä kedolta. Hän on riutuva,
kelmenevä, variseva kuin hallan purema ruusu,
kuin janoava lilja. Koskaan eivät kavaljeerit enää
näe Julius parkaa. Raskaat aavistukset kulkivat
hänen sielussaan, niinkuin myrskyn ajamain pilvien
varjot kiitelevät äsken hohtaneilla pelloillamme.
Hän lähti nyt kotiin kuolemaan.
Terveyden ja hyvinvoinnin kukoistuksessa hän
nyt seisoi heidän edessänsä. Koskaan eivät he enää
näe häntä sellaisena. Koskaan eivät he enää kysy
häneltä leikillä, milloin hän viimeksi oli varpaansa
nähnyt, koskaan eivät he enää tahdo
keilapalloiksi hänen poskiansa. Maksassa ja keuhkoissa
kalvoi jo auttamaton paha. Se kalvoi ja jäyti. Kauan
hän jo oli sen tuntenut. Hänen päivänsä oli luetut.
Oi, jos Ekebyn kavaljeerit säilyttäisivät edes
vainajan uskollisessa muistossaan! Oi, etteivät he
häntä unhoittaisi!
— Velvollisuus vaati häntä. Siellä kotona odotti
Juliusta hänen äitinsä. Seitsemäntoista vuotta oli
hän jo odottanut poikaa Ekebystä takaisin. Nyt
oli hän kirjoittanut kirjeen ja pyytänyt poikaansa
tulemaan, ja poika tahtoi häntä totella. Hän tiesi,
että se oli hänen kuolemakseen, mutta hän tottelee
kuin kelpo pojan tulee.
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
