Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Sidor ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
112
)Voi >minua, voi kaikkia meitä, Vermlannin
lapsia! — Kauneutta, kauneutta ainoastaan, emme
mitään muuta me vaadi elämältä. Me kieltäymyksen
lapset, vakavuuden, köyhyyden, me kohotamme
kätemme kuin yhteen ainoaan, pitkään rukoukseen
ja rukoilemme tuota ainoata hyvää: kauneutta.
Olkoon elämä kuin ruusupensas, kukkikoon se
rakkautta, viiniä ja huvia, ja olkoot sen ruusut
joka miehelle tarjolla! Kas sitä me halaamme; ja
meidän maamme piirteet ovat ankaruuden,
vakavuuden, kieltäymyksen! Maamme on mietinnän
ikuinen vertauskuva, mutta meillä ei ole ajatuksia.»
»Oi Vermlanti, sa kaunis, iki-hurmaava!»
Niin puhui hän kyynelsilmin ja sisäisestä
innosta vapisevin äänin. Tytöt kuuntelivat häntä
ihmetellen ja heltyneinäkin. Vähän aavistivat he
sitä tunteiden syvyyttä, joka kätkeysi tämän
leikkiä ja hymyä kimaltavan pinnan alle.
Kun päivä kallistui iltaan ja he nousivat
takaisin häkkiin, niin tytöt tuskin tiesivät, mihin Julius
patruuna heitä vei, ennenkuin he pysähtyivät
Ekebyn portaiden eteen.
»Nyt mennään sisään ja pistetään pikkuisen
tanssiksi», sanoi Julius patruuna. ,
Mitä sanoivat kavaljeerit, kun näkivät Julius
patruunan tulevan takaisin, kuihtunut seppele
hatussa ja häkki täynnä tyttöjä?
»Kyllähän me arvattiin tyttöjen hänet vieneem,
sanoivat he, sillä muuten hän olisi joutunut tänne
takaisin monta tuntia aikaisemmin». Sillä
kavaljeerit muistivat, muistivatpa kyllä, että tämä oli
juuri seitsemästoista kerta, jolloin Julius patruuna
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
