Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Sidor ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
161
meitä, vakuuttavia sanoja, leikkiin kapaloitua
järkeä, ja kumminkin sellaisella, että Adrian
ymmärtää, miten vakavaa totta hän tarkoittaa.
Siinä kirjoittaessa kuuluu kavioiden kopinaa
tieltä.
»Rakas ritari Päiväpaisteeni», ajattelee hän,
»9tämä on viime kerta.
Vapaaherra Adrian tulee sitte kohta suoraan
hänen huoneesensa.
»Voi, Adrian, tännekö sinä tulet?» ja Marianne
katsoo kauhistuneena laukkuihin joutuvia
kapineitaan.
Heti Adrian arastuu ja kainostuu ja pyytää
anteeksi.
»Minä olin juuri kirjoittamassa sinulle», sanoo
Marianne. »Kas tässä, sinä saat sen lukea heti»
= Adrian ottaa kirjeen, ja Marianne tarkastaa
häntä, kun hän lukee. Hän toivoo saavansa nähdä
hänen kasvonsa ilosta loistavina.
Mutta Adrian ei ole lukenut pitkältä, kun hän
sävähtää tulipunaiseksi, viskaa kirjeen lattialle,
tallaa sitä ja kiroaa, oikein tärisevästi kiroaa.
Silloin kulkee hiljainen väristys pitkin
Mariannen ruumista. Häneiole mikään aloittelija
rakkauden tutkinnassa, mutta silti hän ei ole ennen
ymmärtänyt tätä kokematonta poikaa, tätä suurta lasta.
»Adrian, rakas Adriam», sanoo hän. »Mitä
ilvettä sinä olet pitänyt kustannuksellani. Tule nyt
ja sano totuus.»
Hän tuli, ja oli suoraan tukahduttaa hänet
hyväilyillänsä. Poika parka, miten hän oli
tuskitellut ja kaivannut.
12. 185 II — 11
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
