Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Sidor ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
Kuudestoista luku.
KUIVUUS.
Jos kuolleet kappaleet voivat rakastaa, jos
maa ja vesi voivat eroittaa ystävän vihollisesta,
tahtoisin minä mielelläni omata niiden rakkauden.
Minä tahtoisin, ettei viheriä maa tuntisi askeleitani
raskaana kuormanansa. Minä tahtoisin, että se
antaisi mieleilään anteeksi, kun sitä minun
tähteni haavoitetaan auralla ja karhilla, että se avaisi
kernaasti povensa minun kuolleelle ruumiilleni. Ja
minä tahtoisin, että laineella, jonka kirkkaan peilin
minun aironi lyö rikki, olisi sama kärsivällisyys
minua kohtaan kuin äidillä on raisua lasta
kohtaan, kun se kiipeää hänen polvelleen varomatta
juhlapuvun sileätä silkkiä. Kirkkaan ilman, joka
väräjää sini-vuorten yllä, ystävä tahtoisin olla, ja
paistavan auringon ja kaunoisten tähtien. Sillä
minusta näyttää usein siltä kuin kuolleet
kappaleet tuntisivat ja kärsisivät elävien kanssa. Ei
ole juopa heidän ja meidän välillämme niin suuri
kuin ihmiset luulevat. Mikä maantomun
hiukkanen ei ole ollut mukana elämän kiertokulussa?
Eikö ajelehtivaa tien tomua ole hyväilty pehmyenä
tukkana, rakastettu hellinä, hyvää tekevinä käsinä?
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
