Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Sidor ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
237
Silloin hän näki silmin, jotka voimakas
auringonvalo ja kimmeltävä ilma oli melkein sokaissut,
että jokin lensi suoraan häntä kohti. Suurten siipien,
juuri samanlaisten kuin hänellä itsellään, hän näki
liikkuvan, ja siipien välissä ui ihmisolento.
Keltainen tukka liehui, vihreä silkki lainehti, huimat
silmät säkenöi. Siinä se oli, siinä se oli!
Kevenhiiller ei siekaillut. Hurjaa vauhtia hän
syöksähti kummituksen kimppuun halaten suudella
häntä tai lyödä häntä — ei tiennyt kumpaako
oikein — mutta varmaan pakottaa hänet
poistamaan kirouksen hänen elämästään. Siinä hurjassa
vauhdissa hänet jätti maltti ja äly. Hän ei nähnyt
mitään muuta kuin hulmuavat hiukset ja hurjat
silmät. Hän pääsi häntä aivan lähi ja ojensi kätensä
tarttuakseen hahmoon. Silloin takertuivat hänen
siipensä metsähisen siipiin, ja metsänemännän
siivet olivat vahvemmat, mestarin siivet halkesivat
ja särkyivät kerrassaan, hän itse pyörähti
nurinniskoin ja suistui alas, tietämättä mihin.
Kun hän tuli tajuihinsa, niin hän makasi
oman torninsa katolla, särkynyt lentokone vieressä.
Hän oli lentänyt suoraan omaa myllyänsä vastaan;
myllyn siivet olivat tarttuneet häneen,
kiepauttaneet häntä pari kertaa ympäri ja paiskanneet sitten
torninkatolle.
Se oli sen leikin loppu.
Kevenhiilleristä tuli nyt taas epätoivon mies.
Rehellinen työ äitelöitti häntä, ja kummitusvehkeitä
hän ei uskaltanut käyttää. Jos hän vielä tekee
jonkun ihmetyön ja on pakotettu sen hävittämään,
niin hänen sydämensä halkeaa surusta. Ja jollei
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
