Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Sidor ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
270
parhainta kuolla sillä paikalla, jossa Nygärdin tyttö
oli viskautunut kuoliaaksi. Siellä oli hän harhaillut
koko iltapäivän. Hän oli nähnyt vaimonsa
metsässä; siksi hän ei voinut päättää heti päiviänsä.
Näin hän kertoi vaimollensa, maaten sidottuna
metsätorpan lattialla.
»Oin, sanoi Elisabet suruisesti, kun Cösta;
vaikeni, »kuinka hyvin tunnen taaskin tämän!
Sankariliikkeitä, sankarikomeutta! Aina valmis pistämään
kädet takkavalkeaan, Gösta, aina valmis
hukkaamaan itsesi. Miten se kerran näytti minusta suurelta!
Miten nyt kiitän levollisuutta ja mielenmalttia!
Kuinka hyödytit sinä vainajaa sellaisella lupauksella?
Mitäpä, jos nyt Sintram olisikin ehtinyt kaataa arkun,
repiä siitä harson? Arkku olisi kyllä tullut
nostetuksi, siihen olisi kai saatu uutta harsoa, uusia
seppeleitä. — Jos sinä olisit pannut kätesi kelpo
miehen ruumisarkulle, siinä Sintramin silmien edessä, ja
vannonut auttavasi tätä köyhää kansaa, jota
Sintram oli tahtonut tuhota, niin sitä olisin nyt ylistänyt.
Jos olisit, kun näit kansan kirkossa, ajatellut:
minä tahdon sitä auttaa, minä tahdon käyttää
kaikki voimani sitä auttaakseni», etkä olisi
säilyttänyt tätä kuormaa heikolle vaimollesi ja
vanhoille miehille, joiden voima riutuu, niin sitäkin
olisin kiittänyt.»
Gösta Berling makasi hetkisen hiljaa.
»Me kavaljeerit ei olla vapaita miehiä», sanoi hän
vihdoinkin. »Me olemme luvanneet toisillemme elää
ilon vuoksi, ja pelkästään ilon. Voi meitä kaikkia,
jos yksi pettääl»
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
