Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Sidor ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
274
ja asettui ruumissaaton etunenään. Mitään erikoista
hän ei huomannut. Hän oli kävellyt monessa
ruumissaatossa, tuo vanhus. Hän kulki tuttua tietään
eikä katsonut maasta. Hän luki rukoukset, ja heitti
multaa arkulle, eikä huomannut vieläkään mitään.
Mutta sitten viritti lukkari virren. Minä en
uskaltanut toivoa, että lukkarin karkea ääni, joka
tavallisesti aina sai laulaa yksinään, olisi herättänyt
rovastin hänen unelmistaan.
Mutta lukkari ei saanut laulaa yksinään.
Sadat ja monetkin sadat äänet yhtyivät virteen.
Silloin rovasti heräsi unelmistaan. Hän hipaisi
silmiänsä ja nousi lapioidulle hautakummulle
katselemaan. Koskaan hän ei ollut nähnyt sellaista
surevain joukkoa. Miehillä oli päässä vanhat, kuluneet
hautajaishatut. Naisilla oli valkoiset, leveäreunaiset
esiliinat. Kaikki he veisasivat, kaikilla oli kyyneleet
silmissä, — kaikilla oli suru.
Silloin alkoi vanha rovasti vapista ja tuskailla.
Mitä sanoisi hän tälle kansalle, jota on kohdannut
suru. Oli välttämätöntä puhua joku lohdutuksen
sana sille.
Kun virsi oli vaiennut, niin hän ojensi ja
levitti kätensä kansaa kohti.
Minä näen, että kansalla on suru”, hän sanoi,
’ja suru on raskaampi kantaa sen, jonka täytyy
kauan käydä maan polkuja, kuin minun, jonka on
täältä pian erottava.”
Hän vaikeni kauhistuen. Hänen äänensä oli
liian heikko ja hän epäröi sanoja tapaillessaan.
Mutta pian hän alkoi uudestaan. Hänen äänes-
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
