Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - 7. Jason-laivalla
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
LÄHTÖ LAIVASTA.
Noin 7 aikana illalla oli kaikki valmiina lähtöön.
Serme-likvuono oli suoraan edessämme; määrämällä suuntailun
mukaan maalla olevista kohdista olimme vuonon suulta vähän
enemmän kuin z\ (maant.) penikulmaa. Menin viimeisen kerran
tähystystynnyriin katsomaan, mitä suuntaa meidän oli mentävä.
Avoveden ilmakuvastus maanrannassa näkyi vielä selvemmin
kuin ennen. Vähän lännen puoleen Kuningas Oskarin
satamasta näytti jää olevan harvinta, ja minä päätin sen suunnan
otettavaksi.
Enemmän voitosta varmana kuin koskaan laskeusin
kannelle ja nyt oli eronhetki tullut. Koko Jasonin väestö oli
kannella. Vaikka kuvastuikin kasvoillemme ilo siitä, että
matkamme alku näytti onnelliselta, niin kuitenkin kaihomielellä
sanoimme me kaikki jäähyväiset näille hyväntahtoisille
meri-miehille, joiden joukossa me kaikki olimme voittaneet monta
hyvää ystävää, jotka nyt olivat arvelevan näköisiä tahi
kääntyivät pois pudistaen merkitsevästi päätään. Useakin varmaan
ajatteli, että epäilemättä viime kerta nähdään toisiaan.
Kaikista viimeksi puristimme kapteeni Jacobsenin kättä, ja
tyvenellä tavallaan lausui tämä norjalaisen merimiehen tyyppi
sy-dämmelliset hyvästit ja toivotti että me »mahtaisimme saada
elää». Laskuportaat pudotettiin sivuun ja me laskeusimme
veneisiin. Minä otin johdon uudessa pyyntiveneessä, jossa
Dietrichson ja Balto olivat soutajina, ja kapteeni Sverdrup
asettui päällikkönä peräsimeen toisessa veneessä, soutajina
Ravna ja Kristiansen.
»Kaikki miehet paikoilleen!» »Airoihin!» Ja kun veneet
ensimmäisillä voimakkailla aironvedoilla viiltävät mustaa vettä,
kaikuu ilmassa Jasonin 64 miehen voimakas, kolmikertainen
hurraa-huuto, sitte näkyy kaksi valkoista savupilveä, ja Jasonin
kaksi kanuunaa lähettää meille viimeiset jäähyväiset.
Jyräh-dykset kuolevat vähitellen raskaaseen, sadeluontoiseen ilmaan.
Viimeinen silta takanamme on purettu. Niin, hyvästi, meidän
veneemme kiitävät säännöllisillä aironvedoilla jäiden keskitse
ensikertaa sen kylmän luonnon syleilyssä, josta nyt joksikin
aikaa oli tuleva kotimme. Meillä kaikilla oli mitä parhain
luottamus menestykseen. Me tiesimme että edessämme oli
ponnistuksia ja vaaroja; vaan me tunsimme itsemme varmoiksi
siitä, että me ne kestämme.
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
