Full resolution (JPEG)
- On this page / på denna sida
- N:r 9
- N:r 9 ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
kirjapainot edelleenkin saara vuosittain laskea pitkin Suomen
maanteitä lauman uusia kerjäläisiä. .Mahtiinhan niitä miehiä vielä
maantielle, niin kai ajattelevat Oulun faktorit.
Vaikka itse asiassa faktoreilla pienissä kaupungeissa ei
liene kovin suuri valta työväestön yli, luulisin kumminkin
Oulussakin paljon asiain paranevan, jos faktoreilla olisi sen
verran yhteisen hyvän harrastusta, että yksissä tuumin
esittäisivät isännilleen kuinka surkuteltavalla kannalla heidän
työ-väkensä on, kuinka heidän oppilaitansa kiertelee nyt jo
jou-kottain ympäri Suomen maanteitä ja kuinka pikainen muutos
työväestössä olisi päivän polttavin kysymys. Eiväthän heidän
isäntänsä toki liene raakalaisia. Mutta kun faktoreiltakin, kuten
edellä jo viitattiin, puuttuu sopua yhteistyöhön, niin näyttää
asia hyvin arveluttavalta. On niitä miehiä jos miesparkojakin.
* *
*
Job minä olisin miljoonan omistaja tahi nauttisin
senaattorin palkkaa ynnä muita hänen virkaansa kuuluvia etuja, niin
minä lohkaseisin tuhatkunta markkaa »satunnaisten menojen
rahastoon;. Niin tekisin. Mutta kun minä en ole miljoonan omistaja,
en nauti senaattorin palkkaa enkä muita hänen virkaansa
kuuluvia etuja, niin en myöskään voi lohkasta tuhatta markkaa
satunnaisten menojen rahastoon. En voi tehdä niin. Minä olen vaan
köyhä kirjanpainaja, joka otsani hiellä ansaitsen niukan leipäni
ja siis tuhannen markan uhraus ei voi tulla minulta
kysymykseenkään. Mutta eihän kukaan minulta tuhatta markkaa vaadikaan.
Joka tili-ilta kun olen saanut palkkani pistän ainoastaan
vähintään 25 penniä satunnaisten menojen laatikkoon» (kuten
tunnettu on jokaisessa pääkaupungin painossa säästölaatikko tätä
tarkoitusta varten) ja toverini tekevät samoin. Tällä tavoin kun
pistetään joka tili vähä miehestä» karttuu lopulta suurikin
summa.
Mikä se satunnaisten menojen rahasto sitten on ja mitä
satunnaisia menoja niillä rahoilla sitten suoritetaan? on lukija
oikeutettu kysymään. Tnolla rahastolla on oikeastaan
tarkoituksena saada se niin hartaasti odotettu Kirjanpainajain liitto sekä
koko maata käsittävä tariffi voimaan. Niitten toimeensaaininen
vaatii suuria rahallisia uhrauksia, ja niin kattvan kuin meiltä
puuttuu tarpeeksi varoja, emme me voi sanottavia aikaan saada.
Koska sekä Kirjanpainajain liitto että yhteinen palkkatariffi ovat
yhtä suuresta merkityksestä maaseutulaisille kuin
pääkaupunki-laisillekin kirjanpainajille, niin saattaisi pitää varsin luonnollisena,
että myöskin maaseutulaiset tili-iltoina pistäisivät jokainen pienen
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Project Runeberg, Sun Dec 10 05:38:07 2023
(aronsson)
(download)
<< Previous
Next >>
https://runeberg.org/gutenberg/1893/0234.html