Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Sidor ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
GUTENBERG
N:o I 5
122
välle maailmalle. Tämän jälkeen tekivät tälle
alalle antautuneet tiedemiehet kokeita kokeitten
perästä siksi kun tuo nykyään tunnettu
yksinkertainen keino tiivistää jokapäiväistä
auringonvaloa sähkössä oli onnistunut ja jota sähköä
sitte oman toivomuksen mukaan saattaa
käyttää voiman, lämmön ja valon aikaansaamiseksi
sekä erikoistapauksissa myöskin elantoon.
Kun nyt luomme katseen menneeseen
vuosisataan ja ajattelemme esi-isiämme, jotka
kärsivät vilua ja hikoilivat sekä muita vaivoja,
joutuneina sellaisiin maan osiin, jotka
luonnollisissa oloissa soivat ainoastaan välttävän
kotiolon, niin emme saata muuta kuin valitella
näitä aikoja, Mukavuus-sanan suuri merkitys
on vasta viimeisen kuudenkymmenen vuoden
kuluessa tullut täysin tunnetuksi. Missä vain
on auringonvaloa, siellä on nykyään lämmintä,
voimaa ja — kylmää, jos niin halutaan, ja ei
niin köyhää löydy, joka ei yhtä mukavasti voisi
elää pohjoisnavalla tahi päiväntasaajalla kuin
lauhkeissa ilmanvyöhykkeissä. Loppumattomalla
varastolla aina saatavana olevaa sähköä
tasottamaan ilman lämpöä liiaksi lämpimissä
ilmanaloissa sekä synnyttämään lämpöä taas
kylmissä ilmanaloissa, on nykyään niillä
suunnattomilla aloilla, joissa ennen vallitsi alituinen
kylmä, miljoonia tyytyväisiä ja onnellisia
ihmisiä. On mahdotonta ajatella, että nuo
väkirikkaat valtiot Bafiin, Labrator, Mackenzie,
Hudson, Yukon y. m. kerran ovat olleet
ainoastaan muutamien eskimojen sekä jääkarhujen
olinpaikkoina. Ne alituiset vaarat, jotka
uhkasivat hiilikaivostyömiehiä, se säännöllinen huoli,
joka esiisiämme vaivasi hankkiessaan
polttoaineita talven kylmää poistaakseen, ne
miljoonat, jotka menivät puitten kuletusmaksuihin
sinne missä niitä tarvittiin, se suunnaton
voiman tyhjään käyttäminen • —■ tämä kaikki on
surkuteltavaa viime vuosisadan edistyksen
valossa.
On helppoa kirjapainotaidon alalla etsiä
Copelingin keksinnön vaikuttimia. Kun sähkö on
valoa, niin on sillä myös valon ominaisuudet.
Paperi, joka asetetaan auringon säteiden
vaikutuksen alaiseksi tummenee asteettain. Se oli
Harkelling, joka ensin alkoi tutkia tätä alaa.
Kerrotaan että kun hän kerran järjesti
papereitaan ja hajoitti ne pulpetille huomasi että se
kulma, johonka auringon säteet osuivat
tummeni enemmän kuin se, johonka sama valo ei
osunut. Monet tuhannet ihmiset olivat
kylläkin huomanneet tämän jo ennen, mutta kukaan
ei kuitenkaan tullut sitä syvällisemmin
ajatelleeksi — aivan kuin miljoonat ennen
Newtonia olivat nähneet omenan putoavan puusta
kuitenkaan keksimättä painolakia. Harkelling
alkoi kokeilunsa silmänräpäyksessä saada
valkeasta paperista pikimustaa. Jos sähkö on
valoa, niin voi hän näin ollen saada kuinka
suuren määrän voimaa tahansa — ja maali oli
saavutettu: painatus ilman väriä, kirjakkeita ja
koneita, sekä niin mustaa, pysyväistä ja
täydellistä, jota vielä ennen ei ole saavutettu.
Jatk.}
Gn „l<onstanstalt“ i forna
dagar»
Mark Twain, den gamle amerikanske
humoristen, mindre känd under sitt egentliga namn,
Samuel Langkome Clement, än under
författarenamnet, gifver en ganska intressant
skildring från sina läroår i „Weckly Couriers“
tryckeri, hvarom han skrifver:
En boktryckare i den tiden var en helt
annorlunda människa än nutidens boktryckare.
Det vet ingen bättre än jag, ty jag är en af
de få lycklige, som gjort deras bekantskap.
Under de kalla vintermorgnarna måste jag göra
upp eld i kaminen, hämta vatten från den långt
bort belägna brunnen och sopa tryckerilokalen,
hvarunder jag mycket noga måste tillvarataga
de stilar som hamnat på golfvet, ty det fans
icke mera stil, än som vi hade bruk för.
Var han närvarande, så var jag mycket
omsorgsfull och lade alla oskadade bokstäfver i
sina resp. fack i kasten och de sönderbrutna
kastade jag i tyg. Men var han icke tillstädes,
så gaf jag tusan i sorteringen, och antingen
bröt jag sönder alla bokstäfverna och lade dem
i tyglådan, eller också passade jag på tillfälle
att sticka dem under formen på slutbordet —
så gjorde lärlingen bak tryckarens rygg — och
lärling var ju jag också!
Om lördagarna måste jag fukta papperet och
om söndagen vända det — vår tidning var
nämligen ett veckoblad. Jag drog arken
genom prässen, gjorde valsarna rena, likaså
formen, falsade tidningen och bar omkring den i
en obehaglig morgonstund hvar tisdag.
Tidningsbuden voro i den tiden mycket
tacksamma föremål för stadens samtliga
hundar. Hade jag kunnat bevara alla de bett,
som dessa djur tillfogat mig, skulle professor
Pasteur fått sysselsättning därmed i’ett heltår.
Äfven de tidningsexemplar, som skulle
sändas med posten, måste jag slå in. Vi hade
nämligen ett hundra abonnenter i staden och
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
