- Project Runeberg -  Matkani Ulkomaille /
9

(1878) Author: Nikodemus Hauvonen
Table of Contents / Innehåll | << Previous | Next >>
  Project Runeberg | Catalog | Recent Changes | Donate | Comments? |   

Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Sidor ...

scanned image

<< prev. page << föreg. sida <<     >> nästa sida >> next page >>


Below is the raw OCR text from the above scanned image. Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan. Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!

This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.

9

simäinen kerta ja kas nytkös tuohon suureen
odotussaliin elämää tuli! Koko joukko nuoria miehiä, joita
pidin nahkapoikina, sillä sentapaisilta he, pussit selässä,
minusta näyttivät, marsitettiin ensin salin takaovesta
ulos perongille; ja haikeata oli nähdä millä
mielenlii-kutuksella he erosivat omaisistansa, jotka saattivat
heitä kentiesi heidän viimeiselle retkellensä. Siinä
monen järeän ukon jouhinen leuka longahteli,
muiskates-saan suuta lähtevälle pojallensa. Kun nuo nuorukaiset
kaikki olivat tulleet vaunuihin sälytetyiksi, huudettiin:
„Maatusjki!" Ja nyt lähti liikkeelle toisellainen
ihmisjoukko, nimittäin joukko vanhoja, matalia, rypistyneitä
akkoja, lapset sylissä. Nähdessäni noita riepaleisia,
likaisia olentoja, jotka eivät mielestäni oikeilta
venakoilta näyttäneet, olisin mielelläni joitakuita heistä
lähestynyt, tullakseni tuntemaan olivatko he jotakin
meidän omaa Venäjällä elelevää suomalaista heimoa,
joiden ylle pr. Ahlqvist runossaan sanoo karstan
kasvaneen niin paksun, jota ei kaappia voi pois ; mutta
tungos oli niin suuri ja rähinä niin hirveä, etten voinut
heitä lähestyä enkä kuulla mitä kieltä he haastelivat.

Vasta kun näistä kaikista oli päästy, saimme me
muut tavalliset matkustajat astua esille, ja minä
sälytettiin eräisin kolmannen luokan vaunuihin istumaan
vastapäätä jotakin kulunutta kaunotarta, joka itki
katkerasti ja katseli, kuin muinon Lotin emäntä Sodomaa,
kaipauksella taaksensa Pietarin komeata kaupunkia,
jonka huippuja laskevan auringon viimeiset säteet
kultasivat. Mutta tuskin oli tuo rakas kaupunki
kadonnut näkyvistä, kun jo minun huolihin vaipunut vis-ii-

<< prev. page << föreg. sida <<     >> nästa sida >> next page >>


Project Runeberg, Sun Dec 10 07:31:26 2023 (aronsson) (download) << Previous Next >>
https://runeberg.org/hnmatkani/0011.html

Valid HTML 4.0! All our files are DRM-free