- Project Runeberg -  Elämän auetessa. Koulutytön päiväkirjoja /
134

(1939) Author: Saima Harmaja
Table of Contents / Innehåll | << Previous | Next >>
  Project Runeberg | Catalog | Recent Changes | Donate | Comments? |   

Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Syyslukukausi 1926

scanned image

<< prev. page << föreg. sida <<     >> nästa sida >> next page >>


Below is the raw OCR text from the above scanned image. Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan. Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!

This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.

I I 2 Elämän auetessa

aivan hervoton, tunsin heti, ettei minulla ole mitään »valtaa
sen ylitse». Kaikki tuo välähti salamana mieleeni, ja
seuraavassa sekunnissa olin jo pyörähtänyt hiukan ympäri. Yritin
nousta ja huusin ojentaen kättäni »Ervi, tule auttamaan».

Ellei minulla olisi ollut niin kovia tuskia, olisin varmaan
purskahtanut nauruun nähdessäni, miten nolo Ervi oli.
Hänenhän piti leikkiä romaanisankaria ja kiertää käsivartensa
ympärilleni. Minun piti kokonaan nojata häneen; voin hyppiä vain
yhdellä jalalla. Ymmärräthän, että ihmiset töllistelivät
katsoessaan »kohtausta»; se oli kuin Imatra-filmin kolmannesta
näytöksestä. Lopulta putosin istumaan lumikinokselle ja
huudahdin : »Pojat, juoskaa enolaan hakemaan apua.»
Molemmat pojat aikoivat lähteä, mutta minä pyysin Lauria
jäämään paikoilleen. En tahtonut odottaa yksin, sillä kansaa
alkoi kerääntyä kuin magneetin vetämänä ympärilleni.
Etupäässä pikkupoikia. Olin kuin joku uusi automerkki. Olisin
ollut eri maffi, ellei jalkaani olisi kivistänyt niin hurjasti.
Lumikin alkoi hitaasti tunkeutua housujeni läpi. Vihdoin tuli
Ervi Juho-enon kanssa takaisin. Huomattuaan, etten
ensinkään voinut kävellä, hän sanoi heti vievänsä minut kotiin ja
puoliksi kantoi minut autoon.

Tähän asti olin urhoollisesti pysynyt itkemättä, mutta
Erottajan kohdalla vieri pari kyyneltä poskia pitkin. Etsin
epätoivoisesti nenäliinaa, mutta en löytänyt. Pian saatoin hillitä
itseni, mutta kun vihdoin pääsin kodin eteiseen, en kestänyt
enää. Aloin hiljaa nyyhkyttää.

Eno kantoi minut vuoteeseeni, ja äiti pani kylmän kääreen
jalkaani. Isä riensi soittamaan Kirurgiin.

8. 12.

Olen taas pystyssä, kuten huomaat musteesta. En jaksanut
kirjoittaa niin paljon sängyssä. Nyt saat kuulla jatkoa.

Jäin siihen, että isä soitti Kirurgiin. Sieltä vastattiin, että
minut on heti tuotava sinne kipsattavaksi.

Ymmärräthän, millä riemulla otin vastaan tämän sanoman,

<< prev. page << föreg. sida <<     >> nästa sida >> next page >>


Project Runeberg, Sun Dec 10 07:55:58 2023 (aronsson) (download) << Previous Next >>
https://runeberg.org/hselaman/0138.html

Valid HTML 4.0! All our files are DRM-free