Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - II
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has been proofread at least once.
(diff)
(history)
Denna sida har korrekturlästs minst en gång.
(skillnad)
(historik)
Kello kuusi olivat äänet etääntyneet kauaksi taakse.
Komentosillalla hengitettiin keveämmin. Puoli
seitsemän, jolloin sumu alkoi jo näyttäytyä
kouraantuntuvana massana, kohdattiin jälleen muutamia
matalikon kalastajia, ja kello kahdeksan aamulla meni
kapteeni hyttiinsä nukkumaan. Näytti siltä kuin sumu
viimeinkin hälvenisi. Kapteeni Grant oli purjehtinut
näillä vesillä jo siksi monta vuotta, että hän tiesi
sumun tulevan jaksoittain. Sumualueessa saattoi olla
kymmenen kilometrin pituisia aukkoja, mutta sitten
saattoi sumu jälleen lyödä koko maailman harmaaksi.
Mutta sumua oli joka tapauksessa enemmän kuin aurinkoa.
Ja toden totta — kello yksitoista aamupäivällä
kynti Minnehaha aurinkoista merta. Perämiehet
hyräilivät komentosillalla, ensimmäinen puhdisti
sekstanttiaan ja toinen lauloi ikuista lauluaan auringosta.
Pian nähtiin ensimmäinen suuri jäävuori. Sitten
niitä ilmaantui näkyville yhä useampia. Kerran näytti
aivan siltä, kuin olisi laiva joutunut niiden
muodostaman kehän keskelle. Ensimmäinen perämies ajatteli
mielessään, miten monta he mahtoivat sivuuttaa yöllä
niihin törmäämättä, ja hänen mieleensä hiipi kauhu,
joka oli jäävuortakin kylmempi.
Sinisenvihreinä ne kelluivat aurinkoisella merellä.
Matkustaja olisi ehkä pitänyt niitä kauniinakin, mutta
merimies piti niitä käärmeinä, haikaloina ja
kuolemantuojina. Ne kelluivat kuin oman arvonsa tuntien
laiskasti ja leikitellen. Auringonvalossa näyttivät
toiset niistä satulinnoilta, eräät olivat tasaisia huipultaan
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
