- Project Runeberg -  Jäätynyt mies : seikkailukertomus /
20

(1948) Author: Yrjö Rauanheimo With: Poika Vesanto
Table of Contents / Innehåll | << Previous | Next >>
  Project Runeberg | Catalog | Recent Changes | Donate | Comments? |   

Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - III

scanned image

<< prev. page << föreg. sida <<     >> nästa sida >> next page >>


Below is the raw OCR text from the above scanned image. Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan. Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!

This page has been proofread at least once. (diff) (history)
Denna sida har korrekturlästs minst en gång. (skillnad) (historik)

kuitenkin laitettuaan kaiken kuntoon. Ne olivat
näkyvissä noin tunnin ajan ja katosivat sitten Renovationin
perän puolelle. Laivan miehistössä on monta
silminnäkijää, ja jäävuorta tarkasteltiin myös
kaukoputken avulla. Valitettavasti oli laivan kapteeni
sairas eikä sallinut sitä, että olisi käännytty lähemmäksi.
Että laivat eivät olleet näköharhoja, tuli täydelleen
todistetuksi. Saman jäävuoren, jolla laivat olivat, näki
myös eräs lähistöllä ollut wismarilainen priki Doktor
Kneip
.

J. S. Lynch kirjoitti näystä irlantilaiseen »Daily
Times»
iin toukokuun 28 p:nä vuonna 1851, mutta
siihen aikaan ei kukaan kiinnittänyt kirjoitukseen
huomiota. Amiraliteetti kuuli asiasta vasta vuonna 1852,
siis kaksi vuotta sitten, jolloin kaikkia asianomaisia
kuulusteltiin tarkasti. Kun kyselyjä toimeenpantiin
molemmin puolin Atlanttia, havaittiin, etteivät laivat
voineet olla valaanpyyntialuksia. Kaikesta päättäen
olivat ne siis kadoksissa olevat Erebus ja Terror.
Renovationin kapteenia on perästä päin surettanut oma
välinpitämättömyytensä, sillä amiraliteetti oli
luvannut 20,000 punnan suuruisen palkinnon sille, joka
avustaisi retkikuntaa sen hädässä, ja 10,000 puntaa
sille, joka toisi tiedon sen kohtalosta.

Tämän yhteydessä haluamme mainita, että
amiraliteetti on lähettänyt useitakin retkikuntia kadonneita
etsimään. Täkäläinen hallitus on tehnyt kaikkensa,
jotta onnettomat pelastuisivat ankaran napamaan
kynsistä. Haluamme myös lausua tunnustuksemme
lady Franklinille, joka on uhranut kaikki varansa

<< prev. page << föreg. sida <<     >> nästa sida >> next page >>


Project Runeberg, Wed Apr 2 16:40:32 2025 (aronsson) (download) << Previous Next >>
https://runeberg.org/jaamies/0024.html

Valid HTML 4.0! All our files are DRM-free