Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - IV
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has been proofread at least once.
(diff)
(history)
Denna sida har korrekturlästs minst en gång.
(skillnad)
(historik)
kuva kapteeni Grantistä. Sen verran tiedettiin jo, että
kolmas perämies oli hakannut ruumiin irti jäästä.
Häntä oli siis ensi kädessä lypsettävä. Päätoimittajat
soittivat tuon tuostakin toimitussihteereille.
Satamareportterista oli sinä päivänä tullut lehtien suurin
herra. Hänen ensimmäistä tiedoitustaan odotettiin
jännityksellä. Jokaisen hinaajan kyljessä oli kiinni
pikamoottorivene. Heti kun Minnehaha ilmestyisi
näkyviin sumusta, ryhtyisivät hinaajat parveilemaan sen
ympärillä. Sitten tunkeutuisivat sanomalehtimiehet
nälkäisten haukkojen tavoin kannelle. Ja sitten
nopeasti takaisin, niin nopeaan kuin hinaajat jaksaisivat
ajaa. Kaikki oli valmiina.
Mutta Evening Standard veti kaikkia muita lehtiä
nenästä. Jos Sandy Hookin ulkopuolella sumussa
harhailevat reportterit olisivat vaivautuneet
kuuntelemaan meren ja ilman ääniä, he olisivat voineet kuulla
lentokoneen surinan sumusireenien ulvonnan
keskeltä. Evening Standard’in toimitussihteeri ei ollut
jättänyt mitään sattuman varaan. Hän oli vuokrannut
nopean lentoveneen, lähettänyt parhaimman
toimittajansa matkaan, ja lentokone oli kohdannut
Minnehahan kaukana merellä. Verraten kovasta aallokosta
huolimatta oli lentovene laskeutunut onnellisesti ja
toimittaja haettiin laivan veneellä perille. Kapteeni
Grant tervehti toimittajaa ystävällisesti, pyysi
merenkulkuhyttiin aamiaiselle, ja toimittaja Stephens sai
kolmessa minuutissa haluamansa tiedot. Hänestä oli
tärkeintä tietää, milloin Minnehaha saapuisi Sandy
Hookin majakkalaivan luo, siis paikalle, missä hänen
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>