SAIMAALTA PÄIJÄNTEELLE. 31 Mutta mahtavan harjun sijasta, kuten tietysti olimme maantieteen koulukurssien ja karttain mukaan adotta- neet, näimmekin alavan, soisen metsäseudun ja sen läpi kaivettuna uitto-ojan! Suuri joukko rannalla puu- hailevia tukinuittajia kokoutui heti ympärillemme tar- joamaan apuansa kanoottiemme nostamiseen varsinai- sen, sillä kertaa kiinni olevan vedenjakajan, pienen sulkuportin, ylitse, jolla tarpeen mukaan tasoiteltiin veden korkeutta harjun kummallakin puolella. Tarjous otettiin vastaan; parin minuutin päästä istuimme ve- neissämme sulun toisella puolella melomassa ojaa myö- len ,,harjun** poikki, joka tässä onkin vain 100 metriä leveä! Me olimme nyt Keski-Suomen laajan vesistön itäi- simmän haaran äärimmässä päässä, niin sanoaksem- me Kymijoen yhden latvahaaran lähteillä. Matkamme suunta oli nyt selvillä, myötävesiin alas merelle. Edes- sämme oli uusi maantieteellinen alue, meille kaikille tähän asti ihan tuntematon. Ehkäpä autio seutu juuri sen tähden tuntui meistä vielä autiommalta. Oli ihan, kuin olisimme yht' äkkiä joutuneet loitos sydänsaloille, ja sillä mielellä kyntelimme yli kaksipeninkulmaisen Suonteenseljän. Kimakka vihellys viilsi ilmaa, valkoi- nen savupilvi siellä päin, josta ääni tuli, ilmoitti sen tekijän, puhkuvan veturin. Meiltä oli ihan unhottunut, että Savon rata oli poikennut tänne syrjäiseen seu- tuun, unhottunut, että Suomessa suuret sivistyksen vä- littimet huolellisesti karttavat viljeltyjä ja tiheään asut-