KYMIN UITTOVÄYLÄ. 13 koskeen, joka ne tempasi uudestaan virtaan aina uusien kumppanien seuraan. Siinä kiehui kuin pa- dassa; monenmoisesti pyörrellen hyökyivät pölkyt ran- nasta toiseen ja sitte vähän matkaa alas päin, jossa ne taas oikullisesti asettuivat poikki tien. Ne olivat meille kiusana kuin lammaskatras ajajalle maantiellä. Ja siinä sekamelskassa meidän täytyi päästä eteen päin, mutta ei mielin määrin pujotellen. Kanoottia täytyi tarkkaan pitää virran suunnassa, heilahtaminen olisi kaatanut, ainoastaan hiukan saattoi kiertää, ja kuitenkin oli kartettava jysäyksiä, varsinkin vastaan- tuleviin tukkeihin. Mutta parempi kuin tehdä äkki- käännöksiä, kiertääkseen poikittain edessä kuohuvassa virrassa olevaa tukkia, oli laskea rohkeasti suoraan sitä kohti, se upposi siivosti kanootin painon alla. Kulkutie muuttui joka sekunti. Mistä toinen ka- nootti juuri pääsi ihan helposti, siinä toisen piirittivät seuraavana silmänräpäyksenä joka taholta päälle tun- keutuvat hirret. Yht äkkiä keräytyi tiheä lautta piiri- tetyn ympärille, ja kanoottimies sai tukeilla kypiskellen vetää jäljestään venettänsä avovedelle. Hienot tukit eivät kuitenkaan kantaneet miestaakkaa, niin että oi- vallinen jalkakylpy seurasi tuosta tukkilautalle noususta. Me olimme jo päässeet neljä koskea, suurella vai- valla kantaneet kanootit jyrkkää kalliorantaa myöten viimeisestä viidennestä pahimman paikan ohitse ja taas nousseet vencihimme, kuin virrassa sen alla meitä koh- tasi uusi vastus. Rannasta ulkonovalle kalliolle oli