ÄTSÄRISTÄ JA VIRROILTA PORIIN. 49 vakuutettiin, että meidän tulopäivämme oli ensimmäi- nen poutapäivä pitkään aikaan, ja me puolestamme saatoimme vastata, että me tuskin olimme edes kastu- neetkaan sateesta. Epävakainen sää vaihteli aina mei- dän eduksemme. Se oli minun vanha onneni kanootti- matkoilla tai ehkä ei minun, vaan yleensä kanootin. Kulkuväylä Inhasta aina suureen Toisveteen Vir- roille, 30 tai 35 kilometriä, on vaivalloinen kanoottitie. Vesistö on täällä joukko pikku järviä, välillä virtavia jokia ja ne täynnä mataloita kivikkokoskia. Meillä ei ollut täällä perattua ,,ruunun kulkua', jonka tähden meidän, vaikka kosket eivät olekaan korkeat, useimmi- ten täytyi kantaa kanootit pahimpain paikkojen ohitse. Rannat sitä paitsi olivat enimmäkseen vielä sopimatto- mat kulkea, niin että maamatka tuli erittäin vastuksel- liseksi; kanootti olalla täytyi hyppiä kiveltä kivelle, kii- peillä kaatuneiden puiden päällitse tai kaalella suota. Sen tähden me, missä vain suinkin soveltui, annoimme kanoottien tyhjinä lipua alas koskista. Kaksi miestä tarvittiin nyt kuten kantaessakin kuljettamaan kutakin kanoottia. Toinen piti nuorasta, toinen airolla pysyt- teli kanoottia ulompana rannasta, että se ei kolahtelisi kiviin. Miesten täytyi kulkea tasan virran nopeuden kanssa, sillä jos kanoottia pidätettiin, tapahtui helposti, että aalto vähitellen painoi sen veden alle, taikka kaa- tui se jossakin pyörteossä. Kaikki irtonaiset tavarat sen tähden koottiin pois istuinsijasta. Sen laiminlyömi- nen voi tuottaa arvokasten tavarain vahinkoa. Niinpä