72 MATKALLA. televan vihreän kehyksensä keskitse. Oli äsken sata- nut; metsä imi täysin siemauksin lauhkeaa märkyyttä; veden kalvoa vielä keveästi värähytteli ripsunta valko- pilvistä, joiden takana aurinko piilottelihe, lainaten niille loistoansa, vaan säteilemättä kuitenkaan niiden lävitse. Äänetön hiljaisuus vallitsi koko luonnossa; ei ainoatakaan ihmisasuntoa näkynyt, oltiin kuin unelmien maassa. Jos Väinämöinen kanteleineen tai Aino olisi näyttäytynyt, olisi se ollut meistä ihan luonnollista; me melkein odottelimme Vellamon tulevan vastaamme ja puiden näkymättömien haltiain ilmestyvän eteemme. Sillä mielellä jatkoimme matkaa pitkin samaa, ainiaan vihreätä rantaa, kunnes kiihtyvä sade pakotti. meidät turvautumaan kallelliseen, omituisuudellaan viehättä- vään pikku venetalaasen. Hetkisen päästä paistoi aurinko taas kirkkaasti ja iloisimmalla mielellä vedimme kanootit Pölläkkälän lauttapaikassa maalle ja läksimme ajaen sisämaahan. Me tahdoimme nähdä omituista, Vuoksen laskemisesta puoleksi kuivanutta Äyräpäänjärveä ja myöskin käydä omituisissa vanhoissa venäläiskylissä Muolan pitäjässä. Tällä matkalla kasvoi seurueemme ja, kuin kahden päi- vän päästä läksimme vesille, oli laivastossamme kaksi kanoottia ja yksi soutuvene. Kanootteja tietysti koet- tivat vuorotellen kaikki; ja kateellisesti katseli vene- väki onnellisia melojia. Veneessä pitivät iloa yllä sou- tajat, päiväpalkkalainen vaimoineen, He olivat juuri lopettaneet heinänkorjuun ja aikoivat etsiä työtä Ve-