Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - N:o 1. Helmikuulla 1908 - Valtion avustusta kansankirjastoille - Maalaiskansakoulojen lastenkirjastot - Yleiset kansankirjastot
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
toimeen ylintä rajaa tuntuvasti alemmilla avustusvaroilla. Pysy-
mällä v:n 1906komitean esittämissä perusteissa lienee 20,000 markan
suuruista apurahaa maaseutujen kansakoulujen lastenkirjastojen
avustamiseksi v. 1909 senvuoksi pidettävä oloihin sopivimpana.
Kun tässä anomuksessa on edellytetty lastenkirjastojen perus-
tamisen ja kartuttamisen vastaiseksi vielä tapahtuvan vapaaehtoi-
sella tavalla ynnä valtion kannatuksella, ei tämän tärkeän asian
edistymistä olisi ehkäistävä saattamalla valtionavustusta kunnan
myöntämästä kannatuksesta riippuvaksi. Vapaaehtoinen kannatus
miltä taholta tahansa, kunnan, koulun johtokunnan, opettajain,
yhdistysten tai muiden hankkima, oikeuttakoon koulun saamaan
valtionavustusta kirjastolleen. Kun lastenkirjasto koulun vastaan-
ottamana ja koulun omaisuuden luetteloon merkittynä luonnollisesti
ilman muuta on koulun johtokunnan valvonnan, koulun opettajiston
hoidon ja valtion kansakoulutarkastuksen alainen ja kirjaston pysy-
väisyys vastaisuudessakin siten on taattu, lienee uusien säännöksien
laatiminen siinä kohden tarpeetonta. Valtionavustuksen pyytäminen
olisi luonnollisimmin koulun johtokunnan asia. Tämä avustus olisi
käytännöllisistä syistä annettava valmiiksi sidottujen kirjain (osit-
tain kirjastotarpeittenkin) muodossa avustuksensaajan vapaan valin-
nan mukaan. Koska lasten- ja nuorisonkirj astoj en tarkoitustaan
täyttääkseen tulee olla koulupiirin koko lapsi- ja nuorisojoukon
käytettävissä ilman maksua, olisi senkin ehdon täyttämistä avus-
tettavilta kirjastoilta välttämättä vaadittava.
Tähän tapaan järjestettyinä uskomme maalaiskansakoulujen
lasten- ja nuorisonkirjastoj en voivan lähimmässä tulevaisuudessa
osaltansa tuntuvasti edistää kansankasvatuksen ja kansanvalistuk-
sen suurta asiaa.
Yleiset kansankirjastot.
Lastenkirjastoja lähinnä on epäilemättä pienissä kyläpiireissä
toimivilla yleisillä kansankirjastoilla tärkein sija järjestetyssä kan-
sankirjastotoimessa. Kuten ennen on mainittu ovat juuri tämän-
tapaiset pienemmät kansankirjastot yleisimpiä meidän maassamme,
jopa siihen määrään, että muunlaisia kirjastoja maaseuduillamme
tuskin onkaan.
On kyllä lausuttu epäilyksiä, tokko valtion ainakaan lähimmässä
vastaisuudessa ja välittömästi olisi avustettava näitä kirjastoja.
V:n 1906 kirjastokomitean esityksen mukaisesti olisi valtion avustus-
toimi suunnattava yksinomaan kunnallisten keskuskirjastojen eli
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>