Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Mitä Kristus ajatteli kuollessaan
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
283
IV.
Valo kokonaan sammunut.
Kun seuraavan kerran saamme katsoa kuole-
van vapahtajan sieluun, on siellä kammottavan pi-
meätä, paksua pimeyttä. Sinne, missä muutamia
hetkiä sitten paratiisi hymyileville rauhoilleen ja
kesäisine aiirinkoineen levillelihe, sinne näyttää nyt
siirtyneen itse helvetti, mukanaan pimeyttä ja lyh-
jyy^ä ja kauhua ja avutonta yksinäisyyttä.
»Jumalani, Jumalani, miksi hylkäsit
m i n n l?»
Aurinko käänsi kasvonsa kaikesta tästä hädästä
ja surkeudesta. Se peitti kasvonsa ja murehti ys-
täväänsä. Tuli pimeys koko maahan kuudennesta
hetkestä alkaen aina yhdeksänteen asti.
Oliko sitten Jumala hänet todella hyl-
jännyt? Kuka sen osaa sanoa! Ainakin tunsi
hän niin käyneen. Hän oli kerran sanonut: »Ei
Isä jätä minua yksikseni, sillä minä teen aina sitä,
mikä on hänelle otollista». Multa Isä jätti hänet
aivan yksikseen, kun hän, ollakseen Isälle otolli-
nen, antautui kuuliaisesti ristin kuolemaan. To-
dellako jätti hänet? En sitä tiedä, vaan ky-
syn: kenen on vaikeampaa, senkö, joka varmasti
uskoo olevansa mielisairas, vai senkö, joka todella
on mielisairas? Onnettomuudentunne on kai kyllä
likimain sama.
Saatamme asiaa selittää monin eri sanoin, saa-
tamme käyttää kuvia, saatamme kuvailla sitä itsel-
lemme, multa itse arvoitus jää ainiaaksi selittä-
mällä. »Kirottu on jokainen, joka puussa riippuu»,
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
