Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Sidor ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
-Jr 215 -H—
Kiitoksia, appi-isä!"
„Sano isäksi vaan lyhennyksen vuoksi. Tule nyt ja
jätä tytöt tänne pakinoitsemaan. Elli, avaappas piano ja
lyö ilosta muutamia sydäntä liikuttavia säveliä."
Hänen soittonsa ei ollut iloista. Sävelet soivat kuin
olisi niihin sekoitettu suuria ikävyyden kyyneliä, taikka
niinkuin olisivat ne suorastaan tulleet sydämestä, jossa
ainoastaan valitus ja murhe asuvat. Tuon tuostakin
muuttui sävellys joksikin kansanlauluksi, ja ihan odottamatta
yhtyi siihen soittajan ääni, tunteella laulaen ainoastaan
pätkän:
„Voi raiuun lintuni! Voi minun kultini!
Kun et tule jo, ja kun et tule jo."
„Se käy omaan sydämeeni takaisin. Tosin kaunis
laulu!" sanoi Elli, nousi tuolilta ja pyyhkäisi salaa
kasvoiltansa vierivän kyyneleen.
Koirat alkoivat meluta.
„Nyt hän tulee," sanoi Aina.
„Vait! tuleeko?" äänsi Elli ja koetti tyynnyttää
mieltänsä. „Sinä häijy Mikko, vaiti!" sanoi hän
vihaisesti lemmitylle koiralleen ja löi nenäliinallansa sitä
päähän — luullakseni ensimmäinen rankaistus, jonka
Mikko-lurjus sai kasvattajaltansa. ,,Leena, Leena, menkää pian
ottamaan vastaan, maisteri tulee."
„Maisteri! — Postiakka se oli, jota koirat
haukkuivat. Tässä on kirje, Elli neiti; sanomalehdet jätin
ruokakamariin,’1 pakisi Leena.
„Eukö minä sitä sanonut, enkö minä sitä sanonut,"
puhui Aina riemussaan ja äänekkäästi, niin että hänen
heleä äänensä kuului rovastin kamariin ja siellä totia
ryyppivien korviin; Alatin ryyppäys meni peräti poikki
jo alkupäästä, mutta rovastin jäi vaan tavallista
lyhemmäksi.
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
