Full resolution (TIFF) - On this page / på denna sida - Kansanpuku
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has been proofread at least once.
(diff)
(history)
Denna sida har korrekturlästs minst en gång.
(skillnad)
(historik)
Sodankylässä (Lapin), sekä 14 ruotsink.,
joukossa Svenska Folkakademin Malmilla.
siis yht. 50. K:oja lähentelee Elias
Lönnrotin emännyyskoulu Sammatissa.
Oppilaita oli lukuv. 1925-26 2,677, opettajia
n. 340. Eräissä k:issa on kesäkursseja
(n. s. kesäkansanopisto).
K:n isä on tansk. pappi N. F. S.
Grundtvig, muita merkkimiehiä
K. Kold (ks. n.). V. 1844 per. ensim.
kansanopisto Röddingiin Slesvigiin.
jossa se tuli tanskalaisuuden
tukipylvääksi. Sen jatkoa on Askovia (ks. t.) k.
K.-maana Tanska on yhä johtavassa
asemassa. Myös Ruotsisisa ja Norjassa k:t
ovat hyvin suosittuja. Vanhin varsin, k.
perustettiin Suomeen 1891. [Laki k:jen
valtioavusta 6/7 1925; Asetus k:ista
14/8 1925; ,,Suom. Kansanopisto" I-III
(1912-22), Kojonen (1917, 1920).]
Kansanpuku, tavallisessa puheessa
myös kansallispuku, rahvaan
naisten ja miesten käyttämä vaateparsi,
jossa voidaan ainakin osittain todeta
paikallista perinnäisyyttä. Samalla kun
k:t hist. pukujen tapaan ovat muotien
vaihtelun alaisia, ne toiselta puolen
säilyttävät aina esihist. aikoihin asti
palautuvia piirteitä. Nyttemmin voidaan
katsoa kansainvälisten muotisuuntain
meilläkin päässeen niin suureen valtaan,
että k:ja tuskin enää voidaan katsoa
meillä olevan, ks. värikuvaliitettä
Kansanpukuja.
Naisten puvut. Tyttöjen hiuslaitteet
olivat meillä valloillinen tukka,
sykeröt, nuttura l. tikute ja
palmikot. Ensiksi mainittu, joka
viimeksi säilyi Etelä-Karjalassa, lienee
nuorilla tytöillä muinaisina aikoina ollut
yleinen. Sykeröt, kaksi hiuspiiskaa
(hiukset jaettuina kahtia ja nauhalla
kierrettyinä) aseteltiin eri
paikkakunnilla eri lailla päälaelle. Kahtena
kaarena yli päälaen kulkevia sykeröitä
näyttää käytetyn niin meillä kuin
paikoitellen Venäjälläkin asuvain
suomensukuisten kansain keskuudessa (Okan
muromalaiset) jo esihist. ajalla. Nutturat ja
palmikot kuuluvat myöhemmille ajoille.
— Vanha tapa vaati meillä (samoinkuin
muinoin muuallakin Länsimailla), etteivät
tytöt saaneet peittää hiuksiansa. Siksi
olivat heidän päähineensä varsinaisesti
koristeellisia nauhoja: säppäleitä l.
tinanastaisia verkanauhoja, pinteleitä
l. tuohi- tai paperialustaisia,
värikkäällä kankaalla verhottuja siteitä
tai tavallisia silkkinauhoja. —
Morsiamen päähineitä olivat isot liinat
(pääpyyhkeet l. huuvat), joilla
morsiamen pää häämatkalla silmääntymistä
vastaan peitettiin, erikoiset tilapäiset
hunnut (tirkatit) ja kruunut, joita
jälkimmäisiä ei maan itäosissa yleensä
pidetty. — Vaimojen päähineet olivat
huntuja, harakkoja l. sorokkoja,
tanuja ja tykkimyssyjä.
Ensiksi mainitut, valkoiset liinat, joita
Etelä-Karjalan luterinuskoiset vaimot
viimeksi käyttivät, juontuvat
myöhemmältä rautakaudelta. Harakka, joka oli
aikoinaan laajalti levinnyt Venäjällä,
m. m. sikäläisten suomensukuisten
kansain keskuudessa, oli ominainen
kreikan-uskoisille karjalaisvaimoille. Tanu eli
lakki näyttää jo varhain kotiutuneen
Länsi-Suomeen, mistä se vähitellen
levisi itää kohti (n. s. savakkojen
kanssa m. m. Etelä-Karjalaan ja
Inkeriin asti). Tykkimyssy oli aluksi
(1600-luvulla) pappis- ja porvarisvaimojen
päähine, mutta tuli sitten kansanomaiseksi
ja levisi maan länsiosista aina
Pohjois-Karjalaan asti (Etelä- ja
Keski-Karjalassa se ei saanut jalansijaa). —
Erikoista paitaa ei muinaisina aikoina
ollut, vaan muuttui siksi vähitellen
mekko, joka aikoinaan oli ainoa
vartalonverho. Pääntiensä ja sepaluksensa
puolesta oli paita joko äyrämöinen
rekkopaita, jossa sepalus oli sivulla,
kirjotun leukakappaleen, rekon,
vieressä, savakkopaita, jossa se oli
keskellä, tai länsisuomalainen l. myöhäisin
paitamalli, johon kuului laaja pääntie.
— Myöhemmän rautakauden hamemalli
oli umpinainen, hihaton leninki, jonka
olkalaput yhdistettiin toisiinsa soljilla.
Näihin liittyi rinnalla riippuva kääty
Vanha hamemalli olivat myös hurstut
ja aanua, kaksi vaippaa, jotka
olkamuksestaan riippuivat toinen
vasemmalta, toinen oikealta olkapäältä ja
vyötettiin vyötärölle. Tämä malli, joka
tuonoin oli elävää elämää Inkerin Hevaalla,
kuului 1700-luvun pukuparteen
Etelä-Karjalassa ja Itämeren maakunnissa.
Samoissa maakunnissa seurasi
hurstutaanua-hametta hartuushame ja tätä
vyötärölle kiinnitettävä hame, joka jo
1700-luvulla on tunnettu maan
länsiosissa. Sen kanssa pidettiin liiviä ja
röijyä, mitkä vaatekappaleet yhdessä
vyötäröhameen kanssa tulivat vasta
1800-luvulla Etelä-Karjalassa tunnetuiksi. —
Esiliina oli myöhemmällä
rautakaudella pronssikierukoilla koristettu.
Etelä-Karjalassa pantiin siihen vielä
1800-luvun alulla erikoista huomiota
koristamalla sitä pitseillä (nyytingeillä),
värillisillä nauhoilla ja raidoilla. —
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
