Full resolution (TIFF) - On this page / på denna sida - Kansanrunoilija-Kansantalo
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has been proofread at least once.
(diff)
(history)
Denna sida har korrekturlästs minst en gång.
(skillnad)
(historik)
Vanhimpiin jalkaverhoihin kuuluivat
jalkarievut l. n. s. hattarat. Sukat
näyttävät alk. olleen taljaisia tai
kankaasta ommeltuja. Jalkineet vaihtelivat
huomattavasti sekä aineen että tyypin
puolesta ollen tuohesta joko virsuja
tai tavakkaita tai nahasta
lipokkaita, kurpposia, karvakenkiä,
pieksuja, lapikkaita tai saappaita.
— Käsineet olivat neljää lajia: rukkasia,
kintaita, lapasia ja sormikkaita.
— Karjalassa pitivät naiset ennen eritoten
hurstuthameen kanssa vaskihelaista
lappavyötä, josta riippuivat
n. s. vöylliset,. puukko, neulaputki
ja kukkaro askikokan kannattamassa
vöyllispyörässä. Nämä esineet olivat
osittain tyyppinsäkin puolesta perua
myöhemmältä rautakaudelta. Muita naisten
vöitä olivat tinavyö, pokramo ja
vironvyö. — Huomattavimpia puvun
metallikoristeita olivat pyöreät paljinsoljet,
joiden ornamentiikka eräältä osalta
palautuu myöhimpään rautakauteen,
erimuotoisista riipuksista kokoonpannut
kaulakoristeet, jotka olivat ominaisia
maan etelä- ja länsiosille sekä sormukset,
joiden vanhimmat tyypit palautuvat
keskiaikaisiin ja barokin muotoihin.
Miesten puvut. Miesten vanhoina
päähinemalleina on mainittava patalakki ja
karva- l, korvallishattu. Paita ja mekko
olivat muinoin sama pukukappale.
Housut olivat semminkin maan länsi- ja
eteläosissa 1700-luvulla ja vielä
1800-luvun alulla n. s. polvihousuja. Samalla
kuin naisten tuli miestenkin röijy
käytäntöön. Vanhempia pukukappaleita
olivat viitta ja turkki. Vaskihelaisia l.
n. s. solkivöitä käytettiin miltei koko
maassa, eritoten Pohjanmaalla, missä ne
usein olivat tähti- tai herttahelyisiä.
[Sirelius, ,,Suomen k:jen historia" (1915),
(1921-22, pukumalleja), ,,Suomen
kansanomaista kulttuuria" II (1921).]
Kansanrunoilija, kansan keskuudesta
noussut runoniekka, joka välittömin,
yksinkertaisin keinoin laulaa ilmi
tunteitansa ja näkemyksiänsä. Sellaisia ovat
olleet ne runonlaulajat, joiden
sepittämänä kansanrunoutemme on syntynyt,
samoin n. s taloinpoikaisrunoilijamme
(Paavo Korhonen y. m.).
Kansanrunous (engl. folklore).
Kansan muistin varassa suullisina
perintätietoina säilyneet mielikuvituksen
tuotteet, joiden tekijää ei yleensä tunneta.
Ne jakautuvat neljään päälajiin: kertoma- eli
eepilliseen runouteen (kertomarunot,
sadut, tarinat), tunnelma- eli lyyrilliseen
runouteen (laulurunot, itkuvirret),
opetus- ja mieterunouteen (sananlaskut
ja arvoitukset), sekä henki- ja
taikamaailmaa kuvaavaan (jumalaistarut,
loitsut, taiat), sitäpaitsi lasten lorut ja
leikkiluvut y. m. K:een laajemimassa
merkityksessä luetaan vilä esim.
kansansävelmät, -leikit, -tavat ja -pitämykset.
— Suom. k:sta antavat ensim. tietoja
Agricola Psalttarin käännöksen
esipuheessa 1551 ja Suomalainen
(Finno) virsikirjassaan 1580-luvulla.
Ensim. näytteen, kairhurumon, painattaa
piispa Bång 1675. Yleisempää huomiota
k:eemme kiinnitti Juslenius
väitöskirjassa „Aboa vetus et notva" (1700).
Porthan sepitti siitä väitöskirjan
,,Dissertatk de poësi Fennica" (1766-78),
ja hänen oppilaansa Lencqvist ja
Ganander sitä keräsivät ja tutkivat.
Herderin kirjoitukset innostuttivat
Sjögrenin, Gottlundin, Poppiuksen
ja Arwidssonin v:sta
1815 keräämään runoja. Gottlund 1817
lausui ensimmäisenä ajatuksen
runokatkelmien yhteenkutomisesta, ja ensim.
yrityksen siihen teki v. Becker
kirjoituksessaan Väinämöisestä Turun
Viikkosanomissa (1820). Sakari
Topelius vanh. julkaisi 1822-31
viisi vihkoa ,,Suomen kansan vanhoja runoja".
Topeliuksen ja v. Beckerin työn jatkajana
Lönnrot julkaisi keräämänsä runot
nimellä „Kantele" (1829-31), kutoi
keräystuloksistaan yhtenäisen ,,Kalevalan"
(1835, 1849) sekä toimitti muita
julkaisukokoelmia. Kaikkiaan on suom. k:n
tuotteita pääasiassa Suom. Kirjallisuuden
Seuran toimesta koottu lähes 500,000
numeroa. Merkittävin julkaisutyö on
,,Suomen kansan vanhat runot" (v:sta
1915). [Hästesko (1923).]
Kansansadut, kansan huulilla eläneet
tai elävät sadut, jotka suullisen
kertomisen välityksellä siirtyvät henkilöittä
henkilölle, ajasta toiseen ja paikasta
paikkaan. K. ovat suureksi osaksi yhteisiä
us. kansalle. Kukin satu on syntynyt
määrättynä aikana ja määrätyssä
paikassa Suom. satujulkaisuja:
,,Eläinsadut (1886), ,,Kuninkaallisia satuja"
(1893). ,.Suomen kansan satuja ja
tarinoita" (1852-66 ja 1920). [Hästesko,
Suom. kansanrunous" (1923).] vrt.
A. Aarne ja K. Krohn.
Kansansuvereenisuusperiaate,
periaate, jonka mukaan korkein valta
valtiossa kuuluu kansalle.
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
