Full resolution (TIFF) - On this page / på denna sida - Polttopiirustusi-Polveutumisoppi
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has been proofread at least once.
(diff)
(history)
Denna sida har korrekturlästs minst en gång.
(skillnad)
(historik)
Polttopiirustusi ja polttomaalaus,
polttamalla puulle y. m. piirtäminen.
Suoritetaan ontolla platinakynällä,
jonka läpi kautsupallolla painetaan
bentsiinihöyryä, tai sähkövirran kuumentamalla
poltinoralla. P:lla koristetaan puurasioita,
huonekalujen täytepintoja y. m.
Polttopinta, se pinta jolla koverasta
peilistä heijastuneet valosäteet kohtaavat
toisensa.
Polttopiste (lat. focus), se piste, jossa
koverasta peilistä heijastuneitten tai
kuperassa linssissä taittuneiden säteiden
pitäisi kohdata toisensa, jos valosäteet
noudattaisivat yksinkertaisimpia heijastus-
ja taittumislakeja, vrt. Linssi, Peili,
Paraabeli, Hyperbeli, Ellipsi.
Polttoturve, enimmin lahonnut ja
vähän (korkeintaan 7-10 %) tuhka-aineita
sisältävä suoturve. Eri lajeja: käsin
nostettu n. s. lapioturve, koneturve,
hiillytetty turvepulveri l. turvejauhe
ja puristettu turvepulveri l. turvebriketit.
vrt. Turveteollisuus, Polttoaineet,
taulukko. [Heikkilä (1926).]
Polttoväli ks. Linssi ja Peili.
Polveutumisoppi, kehitysoppi
(myös descendenssi- l. evolutsionioppi),
se tieteellinen teoria, että eläin- ja kasvilajit
ovat muuttuvaisia ja että kaikki maapallolla
elävät elolliset olennot ovat aikojen kuluessa
kehittyneet toisenmuotoisista, yleensä
yksinkertaisemmista, ennen eläneistä muodoista.
Polveutumisopillisia ajatuksia olivat esittäneet
m. m. jo vanhanajan filosofit Empedokles
ja Anaksimandros. Nämä ajatukset eivät
kumminkaan saaneet vastakaikua, ja
halki vuosisatojen säilyi yleisenä käsitys
eliöiden muuttumattomuudesta: elollinen
luonto on semmoinen, mimmoiseksi Luoja sen
alussa loi. — 1700-luvulla esittivät
Buffon ja Erasmus Darwin
polveutumisopillisia ajatuksia. Tieteelliseksi
oppisuunnaksi p:n kehitti vasta
Lamarck teoksessaan „Philosophie
zoologique" (1809). Hänen selityksensä
mukaan ovat alhaisimmat eliöt syntyneet
alkusynnyn kautta elottomista aineista
ja niistä ovat nyk. elävät lajit vähitellen
kehittyneet. Kehityksen syitä Lamarck
mainitsi kaksi: 1) eräänlaisen kehitys
vietin, sisäisen voiman, joka panee eliö
yhä täydellistymään, ja 2) elinten käytön
ja käytön puutteen. Käyttö vahvistaa ja
kehittää, käytön puute heikontaa ja
surkastuttaa elimiä. Myöhemmin esitti
samantapaisia ajatuksia Geoffroy
Saint-Hilaire, joka kumminkin pani
ulkonaisten olosuhteiden välittömälle
vaikutukselle suuremman merkityksen kuin
Lamarck ja otaksui elollisen luonnon
kehityksen kulkeneen harppauksittain
eikä vähitellen. — Lamarckin esittämänä
p. oli vielä ylimalkaista luonnonfilosofista
tamariteoriaa, vailla tosiasioiden
todistusainehistoa. Tämän keräsi ja tieteellisesti
käsitteli Charles Darwin teoksessaan
„Lajien synty" (1859), ja täydellä
syyllä häntä pidetäänkin tieteellisen p:n
varsinaisena perustajana. Vakuuttavien
tosiasiain nojalla Darwin todisti, että
lajit todella ovat olleet ja ovat edelleen
kehityksen alaisia. Lajien muuttumisen
selitykseksi hän laati n. s. valintaopin.
Sen pääsisältö on seuraava: periytyväisyyden
ohella ilmenee elollisessa luonnossa
muuntelevaisuutta. Tätä on ihminen
käyttänyt hyväkseen harjoittamalla keinollista
valintaa kehittäessään kotieläin- tai
viljelyskasvirotuja. Samanlaista, vaikka
hitaammin vaikuttavaa valintaa harjoittaa myös
luonto. Tämän luonnollisen valinnan
perustana on muuntelevaisuuden ohella eliöiden
liikalisääntyminen: eliöt lisääntyvät
siinä määrin, ettei kaikille riitä ravintoa eikä
tilaa. Tästä aiheutuu eliöiden kesken
olemassaolontaistelua, jossa suurin
osa yksilöistä tuhoutuu. Vain parhaat, s. o.
elinehtoihinsa parhaiten soveltuvat yksilöt
pääsevät jatkamaan sukuaan ja jättävät edulliset
ominaisuutensa perinnöksi jälkeläisilleen.
Tällaisen sopivimman säilymisen ja
sitä seuraavan jatkuvan mukautumisen kautta
voimistuvat edulliset ominaisuudet: kun
jatkuva luonnollinen valinta karsii sopeutumattomat
muodot pois, kehittyy kukin laji sille edulliseen
suuntaan ja samalla koko luomakunta yhä
suurempaa täydellisyyttä kohti. — Luonnollisen
valinnan lisäksi Darwin selitti lajien
kehittymiseen vaikuttaviksi tekijöiksi
sukupuolivalinnan, elinten käytön muuttumisen
ja ympäristön suoranaisen vaikutuksen.
Todisteita lajien muuttuvaisuuden
puolesta tarjoavat biologisen tutkimuksen
eri alat. 1) Systematiikka: Jos
lajit olisivat muuttumattomia, pitäisi
niiden olla selvästi toisistaan erotettavissa.
Semmoisia ne eivät kumminkaan ole,
koko lajikäsite on epämääräinen (vrt.
Laji), mikä p:n kannalta asiaa
arvostellen onkin aivan luonnollista.
Niinikään on sukupuun muotoinen systeemi,
jommoiseen eläimiä ja kasveja
luokiteltaessa on johduttu, täydelleen
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
