Full resolution (TIFF) - On this page / på denna sida - Saksa
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has been proofread at least once.
(diff)
(history)
Denna sida har korrekturlästs minst en gång.
(skillnad)
(historik)
yksityis valtioiden edustuslaitos, jonka
valta on jokseenkin vähäinen. Siinä on
nyk. 66 jäsentä (Preussilla 26, Baijerilla
10, Saksilla 7, Württembergillä 4,
Badenilla 3, muilla 1-2). — Yksityisvaltiot
ovat suvereniteettia vailla olevia S:n
valtakunnan osia, joilla on
valtakunnan lakien alaisiksi alistetut omaa
hallintoa koskevat lakinsa ja
asetuksensa. Valtakunnan valtiosäännön
mukaan tulee niillä olla tasavaltainen
hallitusmuoto, mutta omaa presidenttiä
niillä ei ole. — Armeija on Versaillesin
rauhan mukaisesti supistettu 100,000-miehiseksi;
miehistö on värvättyä, asevelvollisuutta
ei ole. — Pääkaup. Berliini.
Historia. Nyk. S:n valtakunnan alueella
asui Kristuksen syntymän aikaan
heimoja, joista roomal. kirjailijat käyttivät
nimitystä germaanit. — V:een 918.
Roomalaiset joutuivat ensikerran sotaisiin
tekemisiin germaanien kanssa, kun kimbrit
ja teutonit 113 e. Kr. hyökkäsivät
Rooman valtakuntaan. Myöhemmin Cæsar
karkoitti Galliasta germ. Ariovistuksen
joukkoineen Reinin itäpuolelle.
Roomalaiset ehkäisivät siten germaanien
etenemisen, mutta Germaaniassa heidän ei
onnistunut saavuttaa pysyväistä
jalansijaa muuta kuin Reinin suulla ja n. s.
kymmenysmaassa (S:n lounaisnurkassa).
Rooman valtakunnan heikontuessa
germaanit alkoivat 100-luvulta ja varsinkin
300-luvulta lähtien tunkeutua
valtakuntaan asettuen sinne ja sulautuen
roomalaisiin (ks. Kansainvaellus).
Kotimaassa germ. kansakunnat liittyivät
suuriksi heimokunniksi (alemannit,
frankkilaiset, saksilaiset, thüringeniläiset,
friisiläiset, baijerilaiset). Jokaisen heimon
etupäässä oli sittemmin herttua tai
kuningas. Saksilaisia lukuunottamatta
nämä heimot kuuluivat 500-luvulta
Frankkien valtakuntaan, joka laajeni
myös roomal. Galliaan, missä frankkilaiset
roomalaistuivat. Mutta Reinin ja
Maasin varrella asuvat frankkilaiset,
alemannit, thüringeniläiset ja baijerilaiset
säilyttivät germaanilaisuutensa puhtaana.
Kaarle Suuri (768-814) kukisti
saksilaiset ja ulotti valtakuntansa Elbeen
asti, jonka itäpuolelle oli asettunut
slaaveja. V. 843 Kaarle Suuren pojan
Ludvig Hurskaan kolme poikaa jakoi
valtakunnan, jolloin Ludvig I
Saksalainen sai Itäfrankin, s. o. Reinin
itäpuolella olevan maan, johon myöhemmin
liitettiin Reinin, Maasin ja Schelden
väliset seudut. Hänen kuoltuaan 876
Itäfrankki jaettiin hänen kolmen poikansa
kesken. Näistä Kaarle Paksu peri
veljiensä osan ja pääsi myös Länsifrankin
(Ranskan) hallitsijaksi yhdistäen vielä
kerran Kaarle Suuren valtakunnan.
Mutta hänet erotettiin ja Itäfrankin
kuninkaaksi valittiin 887 Kärntenin
Arnulf. Arnulfin poika Ludvig III
Lapsi (899-911) oli S:n viimeinen
Karolingin sukuinen kuningas. — Saksilainen
suku 919-1024. Henrik I Linnustaja
(919-936) taisteli voitollisesti Elben
ja Oderin välillä asuvia slaaveja vastaan
ja voitti 933 unkarilaiset, jotka olivat
hyökkäilleet S:aan. Henrikin poika
Otto I Suuri (936-973) jatkoi isänsä
työtä kuninkaan vallan lujittamiseksi
heikentämällä herttuoiden valtaa. Elben
ja Oderin väliseen maahan asettui saks.
herroja ja ritareita. Puola ja Böömi
tulivat S:n lääneiksi, ja Lechin
lakeuksilla Otto voitti 955 unkarilaiset
ratkaisevasti. Otto hankki itselleen 951
myöskin Italian kuningaskunnan, s. o.
Pohjois- ja Keski-Italian ja kruunautti itsensä
962 Rooman keisariksi. Rooman keisarin
kruunu siirtyi häneltä S:n kuninkaille, ja
S:n valtakuntaa pidettiin tästä lähin
Rooman valtakunnan jatkona, minkä
vuoksi sen nimenä oli Saksalais-roomalainen
valtakunta. Henrik II
Pyhä (1002-24) tunnustamalla läänien
perinnöllisyyden sai ruhtinaat suorittamaan
kruunulle läänivelvollisuutensa, ja
läänityksillä varustetun papiston tukemana
hänen onnistui lujittaa valtakunnan
yhteyttä. — Frankkilainen l. saalalainen
suku 1024-1125. Konrad II Saalalainen
(1024-39) sai 1032 haltuunsa Burgundin
valtakunnan. Henrik III
(1039-56) piti ruhtinaat ja kansan kurissa
ja vallitsi myös kirkkoa. Henrik IV
(1056-1106) ei voinut alistua paavi
Gregorius VII:n 1075 antamaan kieltoon,
etteivät maalliset ruhtinaat saa täyttää
hengellisiä virkoja, koska S:ssa juuri
hallitsijan nimitettävissä olevat piispat
ja apotit olivat olleet hallitsijavallan
paraimpana tukena. Näin sai alkunsa
n. s. investituurariita. Henrik V
(1106-25) teki rauhan kapinallisten
ruhtinaitten kanssa ja lopetti 1122 Wormsin
konkordaatilla investituurariidan.
Keisarille jäi edelleen suuri vaikutusvalta
hengellisten asettamisessa. — Hohenstaufit
1138-1254 ja interregnum 1256-73.
Saksin herttuan Lotharin (1125-37)
hallitusaikana levitettiin jälleen
saksalaisuutta ja kristinuskoa Elben itäpuolella
oleviin slaavilaismaihin. Hohenstaufilaisen
Konrad III:n (1138-52) aikana
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
