Pieni Tietosanakirja / IV. San Remo - Öölanti / 1097-1098 (1925-1928) Table of Contents / Innehåll | << Previous | Next >>
	Project Runeberg | Catalog | Recent Changes | Donate | Comments? |

Full resolution (TIFF) - On this page / på denna sida - Valon liikevaikutus-Valontaittuminen

<< prev. page << föreg. sida <<     >> nästa sida >> next page >>

Below is the raw OCR text from the above scanned image. Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan. Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!

This page has been proofread at least once. (diff) (history)
Denna sida har korrekturlästs minst en gång. (skillnad) (historik)

nopeasti valolähteen ja tutkittavan
emulsionin välillä kiekkoa, jossa on
erisuuruisia aukko-sektoreja (Scheinerin
sensitometri), tai käyttämällä valosäteitten
tiellä tasaisesti harmaasta lasista
valmistettua kiilaa (harmaakiila,
kiilasensitometri, Eder-Hechtin sensitometri).
Valolähteenä käytetään bentsiinilamppua tai
magnesiumnauhaa (punnittuja palasia).
Emulsionin v:n tuntemiseksi tarvitaan
todellisuudessa koko mustumiskäyrä; jotta
valokuvaaja saisi summittaisen lähtökohdan
eri emulsionien v:n vertaamiseksi, on
tapana ilmoittaa erikoisen asteikon mukaan,
mikä vähin valomäärä saa aikaan (heikon,
juuri ja juuri havaittavan) tummenemisen.

Erään valonherkän aineen mustumiskäyrä. V:n suunnassa valotuksen, M:n suunnassa mustumisen määrä. K kynnysarvo, A alivalotus-, Y ylivalotusalue.

Tämä n. s. kynnysarvo ilmoitetaan yleensä
Scheinerin, tarkemmin Eder-Hechtin asteikon
mukaan. — Kun jonkin emulsionin mustumiskäyrä
tunnetaan sensitometristen mittausten nojalla,
voidaan samanlaisilla menetelmillä mitata
eri valolähteitten ja spektrien valovoimaa;
tätäkin mittausta, johon tav. käytetään harmaa-
tai värikiilaa, sanotaan sensitometriaksi.

Valon liikevaikutus, fototaksis (ks. t.).

Valonmittaus, fotometria,
tarkoittaa valolähteitten valovoiman (s. o.
niiden fysiologisen vaikutuksen) vertaamista.
Yksikkönä käytetään normaalikynttilää
(ks. t. ja Valoyksiköt). V. perustuu
Lambertin lakiin, jonka mukaan esineen
valaistus on vastakkaisessa suhteessa etäisyyden
neliöön, ja siis kahden eri valolähteen
aikaansaaman valaistuksen ollessa yhtäsuuret,
valolähteiden valovoimat ovat suhteelliset
niiden etäisyyksien neliöön. V:een
käytetään valomittareita, joilla todetaan
kahden valolähteen aikaansaaman
valaistuksen yhtäsuuruus (nollamenetelmä).
Paitsi valolähteiden etäisyyttä
muuttelemalla voidaan niiden aikaansaama
valaistus saada yhtäsuureksi asettamalla
voimakkaamman valolähteen eteen
harmaakiila, jonka absorptsioni tasaisesti
kasvaa toista päätä kohden. Varmimman
tuloksen saa n. s. substitutsioni- l.
kuivausmenetelmällä, jossa normaalivalolähteen
ja tutkittavan valolähteen aikaansaama
valaistus vuoroon verrataan mielivaltaisen,
vakinaisen valolähteen aikaansaamaan valaistukseen.
Valaistuksen yhtäsuuruuden toteaminen tuottaa
erikoisia vaikeuksia, jos valolähteiden väri
on erilainen. Näissä tapauksissa vaatii
valolähteen tarkempi tutkiminen sen valon
hajoittamista spektriksi ja valovoimakkuuden
mittausta erikseen eri spektriosilla.
— V. saattaa myös olla objektiivista.
Säteily kohtaa tällöin mustattua pintaa,
joka absorboi valon; syntyvä lämpövaikutus
todetaan lämpösähköparilla, bolometrilla
t. m. Jos on kyseessä eriväriset valolähteet,
niin voidaan sopivilla suodattimilla saada
aikaan näköhermojen valonherkkyyttä vastaava
valon valinta. — Valon kemiallisiin vaikutuksiin
perustuva v. (aktinometria) on tärkeä
tähtitieteessä. Tulokset poikkeavat
luonnollisesti silmähavainnoista, minkä vuoksi
puhutaan erittäin tähtien valokuvauksellisesta
kirkkaudesta. Milloin mittaus tapahtuu
periaatteessa samoin kuin valokuvauksellisten
aineiden valonherkkyyden (ks. t.) tutkiminen,
sanotaan v:takin sensitometriaksi.
— Myös valokuvausta varten suoritetaan v:ta,
jolloin on oikeastaan kysymys valokuvauksellisesti
vaikuttavan säteilyn (aktiinisten säteiden)
voimakkuuden mittauksesta, vrt. Valomittari.

Valontaipuminen, diffraktsioni.
Jos ohut valosädekimppu päästetään
kaihtimessa olevan pienen reiän kautta
pimeään huoneeseen, niin jonkin
matkan päässä olevalle varjostimelle ei
synny reiän tarkkaa kuvaa, kuten voisi
odottaa, jos valo etenisi täysin
suoraviivaisesti, vaan suurempi, reunoiltaan
epäterävä valolaikku; tätä ilmiötä
sanotaan v:ksi. V:n keksi Grimaldi 1665;
sen selitti 1826 Fresnel Huygensin
valoteorian nojalla (ks. Valo). V. on
yhteydessä interferenssin (ks. t.) kanssa. V:n
ja interferenssin avulla voidaan saada
aikaan spektri (ks. t.): taipumis. l.
hilaspektri. vrt. Spektrikojeet.

Valontaittuminen, refraktsioni.
Kun valosäde osuu viistoon kahden
läpinäkyvän aineen (esim. ilman ja lasin)
tasaiselle rajapinnalle (aa), niin sen suunta

Valontaittuminen.

<< prev. page << föreg. sida <<     >> nästa sida >> next page >>