Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Sidor ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
21
vät. Jos ei niitä silloin saanut huutamalla vetämään yhtä aikaa rekeä
yli jääesteiden, niin täytyi palata takaisin niitä ruoskimaan tai
auttamaan, aina asianhaarain mukaan. Johansen kulki perässä kahden
muun reen kera, milloin huutaen koirille, milloin niitä ruoskien,
milloin itse vetäen reet jääselkien yli. Kieltämättä oli tämä
eläinrääkkäystä, jota vieläkin kauhulla muistelen. Minua aivan hirvittää
muistel-lessani, miten säälimättömästi löimme paksuilla saarnikepeillä koiria,
kun ne lopen uupuneina pysähtyivät. Viilsi sydäntä niitä katsellessa,
mutta käänsimme katseemme pois ja karaisimme luontoamme. Se oli
välttämätöntä. Meidän oli päästävä eteenpäin, ja tämän
tarkoitusperän tieltä sai kaikki muu väistyä. Näiden retkien surullisin puoli on
se, että täytyy kuolettaa kaikki parhaat tunteet ja pysyä
kovasydä-misen itsekkäänä. Kun ajattelen noita kelpo koiria, jotka murisematta
raatoivat niin kauan kuin voivat lihaksiaan liikuttaa ja jotka harvoin
saivat ystävällisen sanan kiitokseksi nöyrinä kyyristyen ruoskan
iskiessä, kunnes eivät enää mihinkään kyenneet — kun muistan, miten
niistä toinen toisensa jälkeen heitti henkensä autioilla jääkentillä, jotka
olivat niiden uskollisuuden ja uhrautuvaisuuden todistajina — silloin
valtaa minut katkera itsesoimaus.
Meiltä meni aamuisin paljon aikaa lähtövalmistuksiin ja iltaisin
teltan pystyttämiseen, koirain ruokkimiseen ja ruoan keittoon, niin että
vuorokausi tuntui liian lyhyeltä, kun oli ennätettävä säännöllinen
päi-vämarssi ja levättävä yö. Mutta kun yöt tulivat vähitellen valoisiksi,
emme olleet enää päivän varassa, vaan lähdimme liikkeelle, milloin
miellytti, oli sitten päivä tai yö. Samoin pysähdyimme ja nukuimme,
koska parhaiten sopi. Yleensä pidin sääntönä, että päivisin oli
taivallettava noin 9 tai 10 tuntia. Keskipäivällä levähdimme tavallisesti ja
söimme voileipää, pemmikaania ja maksapastaa. Päivällisen
nauttiminen oli meille kuitenkin raskas koettelemus. Koetimme etsiä
suojapaikkaa ja kääriydyimme villapeitteisiimme, mutta siitä huolimatta
värisytti pureva tuuli meitä aterioidessamme reessä. Joskus
levitimme jäälle makuusäkin, otimme ruokamme ja ryömimme säkkiin,
mutta emme sittenkään onnistuneet sulattamaan ruokaa ja vaatteita.
Kun kylmä oikein yltyi, kävelimme edes takaisin ja söimme
kävellessämme. Sitten seurasi toinen ikävä tehtävä: koirien vetohihnojen
selvittely. Olimme hyvillämme, kun jälleen olimme liikkeellä.
Iltapäivisin otimme kumpikin suklaakappaleen.
Tiistaina, huhtikuun 2 p:nä.
Tällä matkalla ovat monenlaiset vaikeudet voitettavat, mutta
kaikkein pahimmat ovat ne monet pikku seikat, joista on huolehdittava
m
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
