Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Sidor ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
35
täviä. Meriveden liottama leipä oli huolellisesti paistinpannussa
kuivattava. Siihen meni useita päiviä. Sukat oli parsittava, kajakit
tarkoin tutkittava j. n. e. Olimme päättäneet panna kaikki hyvään
kuntoon lähtiessämme tälle viimeiselle taipaleelle. Niin teimmekin.
Vihdoinkin maata!
Keskiviikkona, heinäkuun 24 p:nä.
Vihdoinkin on ihme tapahtunut. Näemme maata, maata, silloin
kun olimme jo kadottamaisillamme uskomme. Ensi kerran kahteen
vuoteen näemme jälleen jotakin muuta kohoavan näköpiiriin kuin tuon
loppumattoman valkoisen viivan.
Niin kauan kuin olimmekin maasta haaveilleet, tuli se nyt
eteemme kuin ihmeellinen taikamaa, kuin haavekuva. Lumivalkeana
kaareutui se taivaanrannalla kuin kaukainen pilvi, jonka pelkää
seuraavassa silmänräpäyksessä katoavan.
Jää oli eilen halkeilevampaa ja murtuvampaa kuin koskaan ennen.
Ei ollut helppoa raivata tietä jääselkien keskellä, jotka olivat korkeita
kuin vuoret ja joiden välissä oli kuiluja ja iaaksoja. Mutta kun
mieliala oli toivorikas, etenimme kuitenkin vähitellen. Kohdatessamme
railoja, joiden yli oli vaikea kulkea, työnsimme kajakit viivyttelemättä
vesille ja pääsimme pian yli. Joskus tuli oikein pahojen paikkojen
perästä tasaista jäätä, jota pitkin kiidimme lentäen yli
vesilammikkojenkin. Kun eilen kuljin edellä, nousi Johansen eräälle kummulle
tähys-telemään tienoota. Hän huomasi taivaanrannalla tumman juovan, jota
hän luuli pilveksi, enkä minä ajatellut asiaa sen enempää. Mutta kun
minäkin hetken kuluttua vuorostani nousin kukkulalle, huomasin
saman tumman juovan. Se kävi viistoon taivaanrannalla ja katosi
johonkin valkoiseen, jota minä pidin pilvenä Mitä kauemmin katselin juovaa
ja pilveä, sitä epäilpttävimmiltä ne näyttivät, kunnes katsoin parhaaksi
hakea kiikarin. Tuskin olin ojentanut sen iuovaa kohti, kun minulle
äkkiä selvisi, että sen täytyi olla maata, joka ei voinut olla
kaukanakaan. Siellä oli suuri jäätikkö, josta pisti esiin tummia kallioita. Pian
oli Jöhansenkin vakuutettu siitä, että edessämme todella oli maa.
Luonnollisesti olimme molemmat ylen haltioissamme. Vähän idempänä
näin samanlaisen valkoisen, kaarevan juovan. Se oli suurimmaksi
osaksi vaalean sumun peitossa, jonka läpi sen heikosti eroitti. Mutta
pian tuli sekin kokonaan näkyviin. Se oli suurempi ja korkeampi kuin
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
