Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Tuppukorva. Jänistarina, kirj. Ernest Thompson Seton - VIII
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
59
keellä. Aivan tuulen mukana läheni se viidakonsuojassa,
ja onnettomuudeksi aivan risukasaan päin, jossa hän
heti vainusi nukkuvat jänikset. Hetkeksi se jäi seiso-
maan, sitten se tuli hitaasti hupien risukon luokse,
jonka alla äiti ja poika nyt luulivat olevansa varmassa
suojassa. Tuulen suhina teki sille mahdolliseksi tulla
sangen lähelle, kunnes äiti heräsi kuivan lehden hiljai-
sesta kahinasta hänen tunnustelevien askeltensa alla.
Heti kosketti emo Tuppukorvan viiksiä, ja molemmat
olivat täysin hereillä, juuri kun vihollinen varustautui
hyökkäykseen. Vanha viekastelija ei ollut ottanut huo-
mioon, että jänikset nukkuvat aina koivet valmiina
juoksuun; sillä heti lennähtivät he pakoon raivoa-
vaan myrskyyn. Kettu jäi juostessaan äidistä jäljelle,
mutta läksi kuitenkin laukkaamaan kiivaasti perästä
kunnianhimoisen juoksuhevosen tavoin, samalla kun
Tuppu pakeni vastakkaiselle taholle.
Emojaniksella oli nyt ainoastaan yksi tie: suoraan ja
henkensä edestä kiitäessään pääsi hän hieman edelle, juos-
ten suohon, joka ei kettua kannattanut, kunnes hän sei-
soi lammikon rannalla. Siinä ei ollut mitään valitsemi-
sen varaa, eteenpäin oh mentävä.
laitin, lätin, kuului korkeasta ruohostosta, ja sitten
yhdellä hyppäyksellä syvään veteen.
Takana juoksi myöskin kettu, mutta vesi oli kuitenkin
liian vilpoista Repolaiselle, ja hän kääntyi jälleen ta-
kaisin. Hmojänis, jolle jäi nyt vapaaksi ainoastaan yksi
tie, koetti päästä eteenpäin halki ruohikon avoimessa ve-
dessä ja ponnisteli voimakkaasti päästäkseen toiselle
rannalle; mutta hänen oli taisteltava voimakkaan
vastatuulen kanssa, lyhyet laineet löivät jääkylminä hä-
nen päänsä ylitse ja vesi oli täynnä lunta, joka salpasi
hänen tiensä kuin ajojää. Pelastavan rannan tumma
ääriviiva näytti poistuvan yhä kauvemmaksi jakauvem-
maksi ja —kukapa voi tietää mahdollisesti oli ahnas
kettu toisella puolella väijyksissä.
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
