Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Valkean jääkarhun elämäntarina. Kirj. Charles G. D. Roberts
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
64
aikansa pelkkään nukkumiseen, sillä täyteläiset ihrapat-
jat, jotkaedellinen kesä oli hänen kupeilleen kasvattanut,
ravitsivat ja lämmittivät hänen jättiläisruumistaan.
Karhunpoikanen makasi myöskin suurimman osan pit-
kistä, yksitoikkoisista tunneista, silloin tällöin vain he-
räten juomaan. Ja hän kasvoi ihmeellisellä nopeudella
tämän lähteen luona, josta äidinmaito hänelle loppumat-
tomana herui.
Kuukausi seurasi toistaan, ja vähitellen alkoi pitkä yö
hitaasti väistyä kevään ja päivän tieltä; ja yhä vaan
nukkui emäkarhu ja laihtui laihtumistaan joka päivä;
ja yhä vaan nukkui karhunpoikanen ja vaurastui ja
nukkui ja lihosi ja kasvoi ja vahveni päivä päivältä elä-
män suurta, hirveää taistelua varten, joka häntä odotti
lumivuoteen kynnyksen toisella puolen.
Paitsi äkillistä muutosta myrskystä tyveneksi, päivän-
paisteesta revontulten tanssiksi, ei tässä jäätyneessä
maailmassa saattanut mikään vaihdella. Elämä oli sel-
lainen, miksi sen kylmyys ja pimeys pitkinavoimen meren
rantoja muodosti. Aallot huokuivat sinne kokoontunee-
seen jäähänilmareikiä. Tuolta tuli usein mursu tai hylje
ja tuolla vaanivat salaa villit vanhat jääkarhut, jotka
olivat kovin levottomia pitkän talviunensa jälkeen. Vii-
sas emäkarhu sitävastoin oli, ennenkuin hän rupesi unen
ja äiteyden talvea viettämään, vetäytynyt syvälle sisä-
maan yksinäisyyteen. Hänen hiljaisen leposijansayllä,
missä hän lapsensa synnytti, ei yksikään elävä olento
liikkunut koko talvena, lukuunottamatta hoikkaa sinistä
kettua, joka kerran tahi pari varovasti juoksi pitkin
kapeaa vanhaa jälkeä, tahi suurta valkeaa napaseudun
pöllöä, joka leveillä siivillään lentää suhautti etelään-
päin, etsiäkseen kadonnutta lumihanhea.
Myöhään ja hitaisesti haihtui hämärä, jasitten, paljoa
myöhemmin kuin hämärä oli vaihtunut pitkän pitkäksi
päiväksi, tuli pohjoisnavan kevät. Silloin jokin puhui
vanhan emäkarhun sydämeen, ja hänkuuli sen pesänsä
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
