Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Kaarlo Kramsu
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
niin, kuin olisi kysymys kykloopi-muurin
rakentamisesta: hänen säkeensä putoelevat päällekkäin
kuin kiviharkot ilman mitään »runotilkkimiä».
Hänellä ei ole kuin pari kolme kieltä kanteleessaan,
mutta niitä hän soittaa sitten sellaisilla
terässor-milla, että niiden sävel on kantava kautta
vuosisatojen: aina yhtä synkkänä, aina yhtä tuimana,
aina tunkien yhtä syvälle lukijan luihin ja ytimiin.
Totisesti: suurempia runoilijoita on maailmassa
elänyt, mutta ei ketään kolkommin,
yksinomai-semmin traagillisempaa.
Jos suomalaisella runoudella ylimalkaan on
oikeus kalevalaisen kansanhengen kerällä käyttää
itsestään sanoja »soitto on suruista tehty>>, on
Kramsun runoudella oikeus väittää olevansa tehty
kivikovasta tuskasta ja jäytävästä jähmetyksestä.
Samoin kuin Kivi, on Kramsu tuntenut sitä
»kauhua tyhjyyden», josta hän puhuu runossaan
Ensimäinen leivo, ihaillen tämän luonnon
kevätlaulajan optimistista uskoa päivään ja
aurinkoon, vaikka yöt ovatkin vielä »kylmät ja synkät»,
ja itselleen saman uskon voimaa toivottaen. Mutta
Kivi ei ollut jäänyt siihen ikäänsä tuijottamaan,
kuten Kramsu jäi. Hän oli täyttänyt mielensä,
jos ei muulla, niin ainakin »ikävyydellä ja
hämäryydellä», tuolla omalla kalvavalla, eleegisellä
kaihomielellään, silloinkin kun hänen synkin
hetkensä oli. Kramsulla ei ole sitäkään. Hänen
runoutensa ei ole kaihomielinen ollenkaan. Sen
taivas on aina sysimusta, niinkuin on hänen oma
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
